NHL-GM paljasti: Liigaan todellinen supervahvistus? Taustalla yksi ehto

Vancouver Canucksin GM Jim Benning on antanut vihjeitä siitä, että puolustaja Olli Juoleville kaavaillaan isompaa roolia NHL:stä ensi kaudella.
22-vuotias suomalaispakki on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista, jotka ovat hidastaneet pahasti hänen kehitystään.
Nyt Juolevi on kuitenkin ollut offseasonin terveenä, joten hän on päässyt valmistautumaan Suomessa normaalisti mahdolliseen NHL-kauden alkuun.
– Hänellä ei ole ollut edes yhtä tervettä kesää NHL-varauksen jälkeen, joten hän ei ole päässyt tosissaan työstämään liikettään, Benning kertoi Ottawa Citizen -lehdelle.
Benningin mukaan olisi tärkeää, että Juolevi saadaan pian takaisin tosipeleihin. Kokenut GM näkee suomalaispakin palaavan Liigaan, jos NHL:n jatkosuunnitelmat eivät ratkea pian.
– Keskustelimme hänen agenttinsa Markus Lehdon kanssa Liigassa pelaamisesta. Lehdolla on tällä hetkellä ryhmä pelaajia, jotka ovat luistelleet ja harjoitelleet Suomessa kahden kuukauden ajan. Jos tilanne etenee siihen joulun jälkeen, että NHL:ää ei pelata tammikuussa, niin sitten Juoleville etsitään joukkuetta, Benning taustoitti.
Juolevi pelasi viime kaudella AHL:ssä 45 ottelua tehoin 2+23=25. Hän pääsi myös kokeilemaan NHL-vauhtia yhdessä pudotuspeliottelussa.
Liigassa Juolevi on pelannut TPS:n riveissä kaudella 2017-18. Silloin hän teki 38 otteluun tehopisteet 7+12=19.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen