Huimaa! Liigan runkosarjassa tehty viisi osumaa jatkoajan viimeisellä sekunnilla – muistatko vielä tapaukset?

Liigan runkosarjaottelujen ratkaisuvaihtoehdoksi tuli kaudella 1984-85 viisiminuuttinen jatkoaika.
Jatkoaikoja pelattiin jo heti Liigan avauskaudelta 1975-76 lähtien, mutta aluksi sitä käytettiin ainoastaan pudotuspeleissä, jolloin pelattiin tarvittava määrä jatkoeriä voittajan selvittämiseksi.
Liigan ensimmäinen jatkoajalle venynyt runkosarjaottelu pelattiin Lukon ja Tapparan välillä 7.lokakuuta 1984. Saman tien saatiin myös ottelulle ratkaisu, kun Lukon Sakari Pehu päätti ottelun ajassa 63.24. Pehu oli tuolloin ottelun tähti hattutempullaan.
Viisiminuuttinen on tuottanut voittomaaleja ja aluksi myös tasapelejä. Joskus ratkaisuja on saatu aivan viime tingassa, sillä kaikkiaan viidesti voitto-osuma on syntynyt jatkoajan viimeisellä sekunnilla ajassa 64.59.
Viimeksi tempussa on onnistunut tuolloin Pelicansia edustanut nykyinen Kärpät-puolustaja Libor Sulak (kuvassa) tammikuussa 2018.
Kuluvalla kaudella myöhäisin onnistuja on ollut Jukureiden Vitali Abramov, joka iski 15.lokakuuta voittomaalin rangaistuslaukauksella Ässiä vastaan ajassa 64.58, eli kaksi sekuntia ennen päätössummeria.
Liigan voittomaalit runkosarjassa jatkoajan viimeisellä sekunnilla
64.59 Pertti Lehtonen, HIFK 20.10.1988 // HIFK – KooKoo 3-2
64.59 Hannu Mattila, Ilves 3.1.1993 // Ilves – K-Espoo 3-2
64.59 Anssi Salmela, Pelicans 5.10.2006 // JYP – Pelicans 2-3
64.59 Tuomas Santavuori, Ässät 25.1.2011 // SaiPa – Ässät 3-4
64.59 Libor Sulak, Pelicans 6.1.2018 // KooKoo – Pelicans 1-2
Lähde: Liiga
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä