Vahvistus: Liiga-seuran NHL-taituri suuntaa rapakon taakse – takaportti paluulle jäi kuitenkin auki!

NHL-seura Ottawa Senators on kutsunut Jukureissa kuluvalla kaudella ihastuttaneen venäläishyökkääjä Vitali Abramovin joukkueen harjoitusleirille.
Jukurit tiedottaa nettisivullaan 22-vuotiaan venäläisen suunnanneen tiistaiaamuna Mikkelistä kohti Kanadaa.
Joukkueen urheilujohtaja Jukka Holtarin mukaan taiturin paluu Liigaan ei kuitenkaan ole täysin poissuljettu.
– Luonnollisesti pelaajan kannalta toivomme, että hän saisi paikan NHL:ssä, mutta jos niin ei käy, olemme hänelle vakavasti otettava vaihtoehto loppukaudeksi. Olemme pitäneet säännöllisesti yhteyttä Ottawan kanssa koko syksyn ajan, ja he ovat olleet hyvin tyytyväisiä täällä tehtyyn työhön. Siellä on tiedossa, että täällä toiminta on laadukasta ja heille Jukurit on yksi ehdoton vaihtoehto, Holtari toteaa.
Abramov ehti tehdä kahdeksassa pelaamassaan ottelussa tehot 5+2=7. Välillä sivussa loukkaantumisen vuoksi ollut laituri on aikaansa Suomessa erittäin tyytyväinen.
– Todella pidin kaupungista ja ajastani täällä. Tottakai se, että loukkaannuin, oli ikävää, mutta se on osa jääkiekkoa ja sen kanssa pitää vain elää. Olen saanut täällä ammattilaisilta todella hyvää kuntoutusta ja apua toipumiseeni, Abramov toteaa ja jatkaa:
– Haluan kiittää kannattajia ja seuraa kaikesta tuesta, jota sain osakseni koko täällä oloni aikana. Ehkä tapaamme vielä jonakin päivänä täällä Mikkelissä tai muualla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!