NHL-miehet sittenkin mukaan MM-jäille? Leijonista ei laskettu näiden varaan äskettäin, näin Jukka Jalonen ja Jere Lehtinen kommentoivat
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
NHL-maailmasta kajahti viikonloppuna pienimuotoinen ihme, kun sarja esimerkiksi kotisivuillaan tiedotti pelien ihan oikeasti alkavan tammikuun 13. päivä. Jos se ei vielä kuulosta kummalliselta, niin se sen sijaan kuulostaa, että NHL-miesten on sittenkin mahdollista päästä kaiken muun lisäksi mukaan ensi alkukesän MM-kisoihin.
56 ottelun runkosarja nimittäin päättyy jo 8. toukokuuta, ja Latviaan sekä Valko-Venäjälle suunnitelluiden MM-kisojen on tarkoitus alkaa vasta paria viikkoa normaalia myöhemmin, eli 21. toukokuuta.
Tämänkin asian ennustaminen kaiken muun lisäksi vallitsevassa arjessa oli toki vaikeaa, mutta aiemmin Suomen päävalmentaja Jukka Jalosella ja GM Jere Lehtisellä oli selvät mielipiteet siitä, mikä on NHL-miesten kohtalo MM-kisojen suhteen.
– Todennäköisesti ei tulla näkemään NHL-pelaajia MM-kisoissa, mutta kukaan ei pysty sanomaan varmaksi. Mutta se on todennäköistä kaikkien näiden juttujen takia, Lehtinen alleviivasi aiemmin Leijonien etänä järjestetyssä mediatilaisuudessa.
– Kisajoukkue valitaan Euroopassa pelaavista. Ei me mietitä NHL:ssä ja ylipäätään Pohjois-Amerikassa pelaavia tällä hetkellä, Jalonen lisäsi tuolloin.
Mestarikaksikolle kävi siis jälkeenpäin ajateltuna kurjasti, kun NHL-miehet eivät ole vielä olleet mukana esimerkiksi EHT-peleissä – vaikka nyt heillä olisi ollut aikaa edustaa Leijonia taalaliigan ollessa säpissä ja he voisivat pelata myös ensi vuonna MM-kisoissa. Toisaalta tällaisen asian kanssa viisastelu jälkeenpäin on maailman helpointa puuhaa.
Tämä esimerkki todistaa sen, että nykyarjessa kliseisesti sanottuna kaikki on mahdollista, eikä oikein mistään edessä olevasta voi tietää. Nyt tuoreimpien aikataulutietojen mukaan Leijonilla voisi kuitenkin olla NHL-miehiä käytettävissä.
LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista NHL:n siirtolistalle – mukana MM-Leijonien tehoduo
- Urheilucast: Oula Palve yllättävän Liiga-seuran riveihin!
- Tomek Valtonen sai kenkää Jokereista – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Urheilucast: Oula Palve yllättävän Liiga-seuran riveihin!
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- Tomek Valtonen sai kenkää Jokereista – tässä uusi päävalmentaja
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti