Muistatko? KalPa teki kaksi vuotta sitten huikean uroteon
Kuva: Juha Tamminen
Liigajoukkue KalPa jysäytti päivälleen kaksi vuotta sitten kovan pommin, kun se nousi monien yllätykseksi Spengler Cupin voittoon Sveitsin Davosissa. Perinteinen joulun välipäivien kutsuturnaus on kerännyt viime vuosina kasaan kuusi kovaa joukkuetta ympäri Euroopan.
Vuoden 2018 turnauksessa KalPan turnausurakka alkoi 27. joulukuuta erinomaisesti, kun se löi alkulohko 1:n avauspelissä tsekkiläisen Trinecin 3-1. Alexander Ruuttu iski kaksi maalia, Alexandre Texierin saldo oli 1+1=2.
Seuraavana päivänä vastaan asettui KHL-joukkue Metallurg Magnitogorsk, joka oli onnistunut lyömään Trinecin vasta voittolaukauskisassa. Kun KalPa voitti Tommi Jokisen maalilla jatkoajalla 1-0, eteni alkulohkosta viisi pinnaa kerännyt joukkue suoraan välieriin.
Niissä vastaan tuli 30. päivä joulukuuta Davos, joka oli voittanut puolivälierissä KalPalle jo tutun Trinecin 3-1. Sveitsiläisjoukkueen urakka turnauksessa loppui semifinaaleihin KalPan järjestettyä kenties pienimuotoisen yllätyksen 2-1-voitolla. Maalit olivat Kim Nousiaisen ja Jaakko Rissasen käsialaa.
Turnausurakka huipentui uudenvuodenaaton finaaliin, jossa KalPa juhli taas maalin erolla. Kun Euroopassa pelanneista pelaajista koottu Team Canada kaatui voittolaukauskisassa 1-2, oli sensaatio valmis.
– Sen takia nimenomaan tuonne kannattaa lähteä, että saa huippupelejä Euroopan kärkijoukkueita vastaan. Tiedämme, missä menemme heitä vastaan. Sitä kautta saa erittäin tärkeää tietoa joukkueelle pelaajista henkilökohtaisesti, että miten he pystyvät suorittamaan tuollaisessa painetilassa ja huippujoukkueita vastaan, KalPan apuvalmentaja Marko Tuomainen painotti tammikuussa 2019.
Uudenvuodenaaton finaali oli melkoinen spektaakkeli, sillä Eetu Luostarinen nosti kuopiolaiset tasoihin digitaalien näyttäessä aikaa 51.24. Voittolaukauskisa venyi sekin äärimmilleen: Rissanen ratkaisi pelin kahdeksannessa parissa rystynostolla, ja kyseessä oli ollut jo muutaman parin ajan kerrasta poikki -menetelmä.
Voit katsoa finaalin kokonaisuudessaan ohesta. Nythän sille on aikaa, kun tämän vuoden Cup peruttiin koronavirustilanteen takia.
– Päätimme, ettemme hirveästi keskity vastustajaan ja sitä kautta emme näyttäneet hirveästi videoita. Ei ollut niin raskas paketti (valmentajille) kuin pelaajille. Menimme oman pelaamisen kautta, mikä näyttikin toimivan ihan hyvin, apuvalmentaja Tuomainen valaisi.
– Ihan selvästi olimme mielestäni paras joukkue puolustamaan. Se kantoi hedelmää aika hyvin, pelaajana kaksi MM-hopeaa ja yhden -pronssin voittanut luotsi kiitteli.
KalPa oli ensimmäinen suomalaisjoukkue finaalissa, ja samalla luonnollisesti ensimmäinen sinivalkoinen mestari.
– Pelit olivat loppuunmyytyjä ja ihmiset tulevat ympäri Sveitsiä ja Eurooppaa nauttimaan maailman vanhimmasta seurajoukkueturnauksesta. Huikea tapahtuma, kaikki järjestelyt ovat viimeisen päälle. Pelaajat pääsevät nauttimaan tunnelmasta, järjestelyille täytyy nostaa hattua. Koko kaupunki on mukana tapahtumassa, aika huikea viisi-kuusipäiväinen siellä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata HIFK:sta lähteneen Leijonat-tähden!
- Urheilucast: Jukka Jalonen palaa Suomeen – todellinen yllätyspesti!
- Shokkikäänne – Suomen NHL-superlupaus ulos MM-kisajoukkueesta!
- Kultaleijona sai lähtöpassit – huhut vievät takaisin Liigaan!
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Urheilucast: Jukka Jalonen palaa Suomeen – todellinen yllätyspesti!
- Missä ura jatkuu? Kärppien floppihyökkääjä vapaille markkinoille
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Kultaleijona sai lähtöpassit – huhut vievät takaisin Liigaan!
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- Shokkikäänne – Suomen NHL-superlupaus ulos MM-kisajoukkueesta!
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn