Ruotsin päävalmentaja avasi mietteitään maalivahtivalinnasta Suomea vastaan
Kuva: Getty Images
Ruotsin päävalmentajan Joel Rönnmarkin mukaan valintaa aloittavasta maalivahdista lauantain nuorten MM-kisojen Suomi-puolivälierään ei ole vielä tehty.
Maalivahtipeli tulee olemaan tärkeä kysymys sekä Nuorille Leijonille että Tre Kronorille ensi lauantaina.
Kari Piiroinen ja Hugo Alnefelt päästivät kummatkin neljä maalia vuodenvaihteessa Kanadan ja Yhdysvaltain armottoman hyökkäysmyllytyksen keskellä.
Alnefelt sai perjantaina ykkösveskarin vastuun takaisin Jesper Wallstedtiltä, joka oli pelannut välissä yhden ottelun Venäjää vastaan. Vaikka USA-mittelöstä tulikin tappio, ei Alnefelt olla heittämässä nyt suoraan romukoppaan.
– Jää vielä nähtäväksi, kuka pelaa Suomea vastaan. Nukumme yön yli ja keskustelemme asiasta maalivahtien ja valmennusjohdomme kanssa. Tunnemme kuitenkin olomme erittäin turvalliseksi kaikkien kolmen kanssa, Rönnmark korosti Hockeysverige.se-sivustolle.
– He saavat kuulla valinnasta perjantaina. Kaikki kolme haluavat yleensä viestin päivää ennen ottelua ja yleensä me sen annammekin heille. Emme kerro tietenkään asiasta medialle, koska meillä on vastustaja, joka on utelias tietämään, miltä joukkueemme näyttää, ruotsalaisluotsi sanoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt

- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”