Jukuritkin voitti vasta kymmenentenä majailevan Tapparan – näin päävalmentaja kommentoi tamperelaisjoukkueen tilannetta

Tapparan vaisuus sekä pelillisesti että tuloksellisesti on ollut yksi alkaneen liigakauden suurimmista yllätyksistä. Sarjassa vasta kymmenentenä oleva poppoo on kerännyt 22 pelistä 31 pistettä, ja esimerkiksi kärki Lukko on jo 20 pinnan päässä.
Viikonloppuna kirvesrinnat hävisivät Kouvolassa KooKoolle 1-3 ja kotonaan Jukureille 3-5. Lauantaina Jukurit ryöpytti kolme maalia päätöserään nousten 3-2:sta voittoon.
– Vielä opetellaan samoja juttuja kuin alkusyksystä. Miten saadaan joukkue ensimmäiseen erään valmiiksi, miten pelataan johtoasemassa. Tuntuu, että on ollut niin pitkä pelitauko, että syksyllä käsitellyt asiat ovat päässeet unohtumaan, jutun arkistokuvassa oleva Tappara-luotsi Jussi Tapola sanoi Liigan nettisivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa.
Tapolan mukaan Tappara-pelaajat syttyvät. Käsijarru saattaa olla päällä, kun onnistumisia ei ole tullut ja pelejä on ollut koronan sotkiessa harvakseltaan. Murheita toi lisäksi Valtteri Kemiläisen ja Patrik Virran loukkaantumiset.
– Meidän pitää harjoitella peruspakettia. Ollaan harjoiteltu hyvin, siitä ei ole kysymys. Kun pelejä on vähän, niin yksittäisten pelaajien kanssa pitää käydä läpi, että miten missäkin tilanteessa pelataan.
– Pelit tuo kokemuksia, mitkä ehkä joulutauolla pääsivät unohtumaan. Kyllä täältä takaisin tullaan, se on selvä juttu.
– Harmi, kun pelit menivät katkolle siinä vaiheessa, kun oltiin saatu paketti kasaan. Sama työ pitää tehdä uudestaan.
Jukurit on voittanut joukkueiden keskinäisistä peräti kolme edellistä, ja pisteille se on yltänyt neljässä peräkkäisessä Tappara-pelissä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen