Tappio, tappio ja nolla pinnaa… Rasmus Ristolaisen ja kumppanien tuttu laulu NHL-kaukaloissa jatkuu – ”Oli erittäin tuskallista nähdä lopputulos”

NHL:ssä pudotuspeleihin edellisen kerran lähes kymmenen vuotta sitten, keväällä 2011 yltänyt Buffalo Sabres aloitti tämänkin kauden varsin tutulla kaavalla: Tappio, tappio ja nolla pistettä.
Joku kärsimätön saattaisi polttaa päreet tämänkin sesongin osalta heti alkuun, mutta Sabresin tähtipakki Rasmus Ristolaisella riittää uskoa. Etenkin kaksi toteutunutta pelaajakauppaa loi uskoa nuorten maailmanmestariin.
– Se tuo joukkueelle lisää itseluottamusta, kun hankkii tuollaiset isot nimet (Taylor Hall ja Eric Staal), jotka ovat pelanneet pitkään ja voittaneet jotain, heti ensimmäisenä viikonloppuna kauden maalihanansa avannut pakki sanoi NHL:n suomenkielisen sivuston mukaan.
– Tykkään nykyisestä kokoonpanostamme. Meillä on nyt neljä ketjua, jotka pystyvät kaikki tekemään maaleja.
Avausviikonloppuna Sabres onnistui tekemään viisi maalia Washington Capitalsia vastaan. Kun omissa soi kahdeksan kertaa, olivat ainakin nämä tilastot ihan siedettäviä. Niin kuulemma olivat muutkin, paitsi maalit – eli ne kaikkien tärkeimmät…
– Voitimme Washingtonin suunnilleen kaikilla muilla osa-alueilla, paitsi maalinteossa. Oli loistavaa nähdä suorittamistamme, mutta oli erittäin tuskallista nähdä lopputulos. Me vain törmäsimme todella kuumaan maalivahtiin, joukkueen vastuuvalmentaja Ralph Krueger pyöritteli.
Washingtonin maalilla torjui kauden avauksessa Ilja Samsonov 22 kertaa, toisessa kohtaamisessa tolppien välissä loisti tsekki Vitek Vanecek venytettyään itsensä 30 kertaa kiekon eteen. Buffalon trendi oli nousujohteinen.
– Olimme hieman ruosteessa ensimmäisessä ottelussa. On helpompaa, kun pääsee seuraavaan otteluun heti seuraavana iltana, Ristolainen selvitti.
Sabres jatkaa kauttansa ensi yönä kello 2.30 Philadelphia Flyersia vastaan.
– Voimme ottaa Washington-ottelusta paljon itseluottamusta. Toivottavasti jätkät voivat niellä tappion aiheuttaman tuskan kunnolla ja jatkaa tätä prosessia. Viidellä viittä vastaan pelimme oli loistavaa. Tuo kelpaa meille aina. Ylivoimapeli ei vain toiminut. Teemme kaikkemme, jotta saamme ylivoimapelistä tuloksekkaampaa jatkossa, luotsi selittää.
– Meillä on tässä pari päivää aikaa koota itsemme. Tulemme tekemään muutoksia kokoonpanoomme.
LUE MAANANTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia