Kärpille kolme jatkodiiliä: Runkopuolustajan ura oli jo vaarassa päättyä – ”Huikea kontrasti”

Kärpät tiedottaa nettisivullaan solmineensa kolme jatkosopimusta.
Maalivahti Leevi Meriläisen tuore kontrahti on kolmevuotinen, puolustaja Taneli Ronkaisen (arkistokuvassa) kaksivuotinen ja hyökkääjä Radek Koblizekin yksivuotinen.
18-vuotias Meriläinen on oululaisten oma kasvatti, jonka Ottawa Senators varasi viime syksyn NHL-draftin kolmannella kierroksella. Veskari on torjunut tällä kaudella Kärppien U20-joukkueessa.
Meriläisen Liiga-debyytti on vielä tekemättä, mutta syksyllä hän pääsi haistelemaan jo pääsarjatunnelmaa luukkuvahtina.
– Se oli erilainen startti kaudelle, mutta erittäin mukava yllätys. Pääsi vähän näkemään mitä se arki ja pelaaminen Liigassa on. Opettavainen ja hauska kokemus, Meriläinen kertoo.
Koko viime kauden selkävaivojen vuoksi sivussa ollut Ronkainen on palannut kuluvalla kaudella jälleen Kärppien luottopakiksi pelaten kaikissa kauden 25 ottelussa.
– Onhan siinä aika huikea kontrasti, sillä aika lailla vuosi sitten tähän aikaan oli juuri saanut tietää, että kausi on ohi, eikä tiennyt varmaksi pelaanko enää ollenkaan jääkiekkoa, Ronkainen kommentoi jatkodiiliään.
Tshekki Koblicek saapui Kärppien junioreihin jo kaudella 2013-14 ja edustanut Mestis-lainoja lukuunottamatta ainoastaan Kärppiä.
23-vuotias Koblizek on pelannut toistaiseksi 135 Liiga-ottelua tehoin 24+46=70. Jatkosopimus oli pelaajan mukaan helppo ratkaisu.
– Se oli minulle ykkösvaihtoehto, ja olen erittäin iloinen, että Kärpät halusi myös pitää minut. Tie tähän pisteeseen on ollut pitkä, ja olen erittäin kiitollinen Kärpille kaikista mahdollisuuksista, mitä seura on minulle tarjonnut. Olen pystynyt kehittymään pelaajana ja uskon, että Kärpät on yksi suurimmista syistä siihen, että pelaan nyt ammattilaisena jääkiekkoa, Koblizek iloitsee.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!