IS: Rasmus Ristolainen varoittaa koronaviruksesta – kärsinyt hurjista oireista: ”Ei tiennyt herääkö tässä enää aamulla”

Rasmus Ristolainen on kärsinyt viime viikkoina koronaviruksen aiheuttamista vakavistakin oireista, kertoo puolustaja Ilta-Sanomien haastattelussa.
Buffalo Sabresin riveissä kautensa todella vahvasti aloittanut fyysinen suomalaispuolustaja on ollut jo pidempään sivussa tositoimista koronavirustartunnan vuoksi. Ristolaisen mukaan hänen oireensa ovat olleet rankempia kuin monilla muilla pelaajilla, vaikka hän on sarjan kovakuntoisimpia pelaajia.
– Välillä oli aika häiriintyneitä olotiloja. Kun oli rintakipuja, tuntui, että sydän halkeaa, kun käveli rappusia ylös. Pari iltaa oli sellaiset olot kun menin nukkumaan, että ei tiennyt herääkö tässä enää aamulla. Silloin sitä mietti, että toivottavasti tämä nyt ei ollut tässä, Ristolainen kuvailee IS:lle.
Ristolaisen tartunta on peräisin tammikuussa pelatusta New Jersey Devils -ottelusta. Devilsin joukkueessa oli todettu jo aiemmin tartuntoja, mutta NHL ei siitäkään huolimatta siirtänyt kamppailua uuteen ajankohtaan.
– Ihan turha tartunta siinä mielessä, koska New Jerseyn joukkueessa oli tartuntoja ennen niitä pelejä, mutta silti meidät laitettiin pelaamaan, Ristolainen kertoo.
Tällä hetkellä puolustaja voi onneksi paremmin. Oireet ovat helpottaneet ja Ristolainen on käynyt jo jäällä. Omien sanojensa mukaan virus on kuitenkin saanut miehen sen verran heikkoon kuntoon, ettei häntä nähdä vielä hetkeen tositoimissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen