Mitä ihmettä tapahtui? Nuorten kultaleijona iski Ville Heinolalle omalla maalilla uran avausosuman – pakki jatkoi maalailua jatkoajalla
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Winnipeg Jetsin organisaatioon kuuluvan Ville Heinolan tiistaiyöstä ei todellakaan puuttunut väriä AHL-liigan ottelussa, Manitoba Moosen ja Laval Rocketin välillä. Ensiksi mainittu voitti sen jatkoajalla luvuin 3-2.
Honkajoen timantti oli pelannut farmisarjassa ennen yötä seitsemän ottelua maaleitta, mutta tiistaiyönä hanat aukesivat urakalla. Moose meni avauserässä johtoon, kun Heinola – tai no, omaan maaliin kiekon hämmentävästi ampunut Jesse Ylönen – iski avausmaalin. Epäonninen osuma merkittiin Heinolalle.
Heinola ja Ylönen muuten olivat voittamassa alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta yhdessä tammikuussa 2019.
Kaikkiaan mahtavan ottelun pelannut, alkukaudesta Lukossa liitänyt Heinola kruunasi illan jatkoajalla ladattuaan kiekon ylivoimalla suoraan syötöstä maaliin (3-2). Mainittakoon, että Pelicansissa alkukauden pelannut Ylönen sai hänkin ihan oikean tehomerkinnän, syötön. Pelaaja alusti KalPaakin tällä kaudella edustaneen Otto Leskisen 2-1-osuman.
Tehotilastoon lukeman +1 kerännyt Heinola oli ottelun kolmostähti, Leskinen sen sijaan kunnostautui laukaisuahneena ammuttuaan neljä kutia.
Heinola on tehnyt AHL:ssä tällä kaudella tehot 2+1=3. Ylösen saldo sen sijaan on 0+4=4 ja Leskisen 1+2=3.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- Lukko kiinnitti hyökkääjän kilpailijan leiristä
- TPS vahvistuu tutulla hyökkääjällä – takana hurja tykkikausi!
- Liiga-legenda: se oli siinä
- Pikkuleijonille katkera tappio MM-puolivälierissä – synkkä putki sai jatkoa
- Jokerit: jättihankinta!
- Liiga-legenda loikkaa TPS:ään!
- Yllätyssiirto: Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Kohupelaajan kohtalo selvisi – tässä Oliver Lauridsenin ensi kauden Liiga-seura!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- Nuorten Leijonien hyökkääjä palaa Suomeen – Liiga-seura nappasi riveihinsä
- AL: Ilves-konkari laukoi suorat sanat – ura ohi?
- Reid Gardineriakin kovempi maalitykki vapaille markkinoille – huhut vie Tapparaan!
- HIFK teki huippuhankinnan – Haaviin Ässien tähti
- Leijonien MM-joukkue vahvistuu – NHL-järkäle mukaan!
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat