Maaliennätys jo kasassa! Leijonissa yli kolmikymppisenä debytoinut Liiga-pakki pelaa uransa parasta kiekkoa

KalPa-puolustaja Lasse Lappalainen pelaa tilastojen valossa uransa parasta kautta.
31-vuotias pakki on summannut 38 otteluun 18 (8+10) tehopistettä ja on jo tässä vaiheessa varmistanut Liiga-uransa yhden kauden maaliennätyksen. Verkot ovat heiluneet varsinkin helmikuussa, sillä kuukauden kymmeneen peliin osumia on kasassa viisi.
– On puhuttu, että pitäisi laukoa paljon maalia kohti ja siihen olen nyt pyrkinyt ja lisännyt vetojen määrää, Lappalainen avaa maalivireensä taustaa Liigan nettisivulla.
KalPan lisäksi Liigaa myös SaiPassa pelannutta puolustajaa eivät omat pinnat kuitenkaan lähtökohtaisesti kiinnosta.
– Ei ihan hirveästi tule tilastoja katseltua, mutta tuossa hiljattain katsoin, että yksi piste puuttuu sadan Liiga-pisteen rajasta. Ja sehän tuli sitten Lukkoa vastaan, Lappalainen kertoo.
Puolustajan hyvät otteet noteerasi syksyllä myös Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen, joka valitsi Lappalaisen marraskuun EHT-turnaukseen. Kyseessä oli kokeneen pelaajan debyytti maajoukkuepaidassa.
– Se tuli kyllä isona yllätyksenä ja aika innoissani olin kutsusta. Ensimmäinen peli meni vielä vähän jännittäessä ja katsellessa, mutta loppua kohden lähti paremmin kulkemaan, Lappalainen muistelee.
Tällä hetkellä katse on kuitenkin tiukasti KalPan peleissä.
– Sarja on erittäin tasainen eikä mikään joukkue ole vielä tippunut kyydistä. Ei ole sellaisia repsahduksia ja jokaiseen otteluun pitää lähteä sata lasissa. Mukavaa, että on koko ajan kovia pelejä ja jokainen peli on erittäin tasainen, Lappalainen toteaa.
Kuopiolaisryhmän kausi jatkuu perjantaina HPK:ta vastaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Huima trilleri – suomalaiselle karmea kohtalo NHL-finaalissa!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen