Tämä herättää puhetta! Dominik Hrachovina jakoi kuvan rajoitevastaisesta mielenosoituksesta: ”Media on virus”
Täksi kaudeksi Tapparan riveihin palanneen Dominik Hrachovinan tuorein Instagram-päivitys on saanut sosiaalisessa mediassa laajalti huomiota.
Tapparan maalivahti julkaisi Instagramin tarinapuolella kuvan rajoitevastaisesta mielenosoituksesta, jossa tuntemattomalla naisella on päässään pipo, jossa lukee teksti ”The media is the virus” (Media on virus).
Mielenosoituksia on nähty viime päivinä useissa eri maissa, koska nykyinen koronavirustilanne on aiheuttanut kovia rajoituksia, joilla pyritään vaikuttamaan tartuntojen leviämiseen.
Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan selvästikään ole rajoitusten kannalla ja osa syyttää tilanteesta mediaa. Osa ei myöskään usko viruksen vaarallisuuteen tai edes sen olemassaoloon.
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä