Vahti puhui koronasta, Terveystalo purki yhteistyösopimuksen… Tappara-luotsi kommentoi turbulenssia: ”Meillä on onneksi hyviä tukijoita ja kannattajia…”
Kuva: Juha Tamminen
Terveystalo kertoi perjantaina tiedotteessaan, että se on purkanut yhteistyösopimuksen Tapparan kanssa. Aiemmin viikolla paljastui, että tamperelaisseura tarjosi harjoitusmahdollisuuksia koronapositiivisille U20-pelaajilleen Hakametsän kolmoshallissa.
Tämä ei istunut hyvin Terveystalon arvoihin.
– Terveystalon tehtävänä on taistella terveemmän elämän puolesta. Samaa pyrkimystä edellytämme myös yhteistyökumppaneiltamme, tiedotteessa selvitettiin.
– Tapparan toiminta koronapositiivisten nuorten harjoittelun mahdollistamiseksi on ollut paitsi tartuntalain vastaista, myös ristiriidassa Terveystalon arvojen ja tavoitteiden kanssa.
– Olemme käyneet seuran kanssa keskusteluja tapahtuneesta ja päätyneet harkinnan jälkeen purkamaan päättymässä olleen yhteistyösopimuksen etuajassa sopimusrikkomuksen vuoksi.
Jutun arkistokuvassa oleva Tappara-luotsi Jussi Tapola puhui perjantaina Lukko-pelin jälkeen Liigan sivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa viime aikojen turbulenssista.
– Ollaan oltu myrskynsilmässä aikaisemmin – välillä syyttä, välillä syystä. Nyt syystä. Mutta se kokemus mulla on Tapparasta monen vuoden ajalta, että kyllä tämä yhdistää meitä, luotsi pyöritteli.
Terveystalo otti ritolat Tappara-yhteistyöstä, vaikka seuran urheilujohtaja Jukka Rautakorpi rehdisti myönsi virheensä, pahoitteli ja teki kaiken mahdollisen inhimillisen.
– Ne, ketkä eivät ole Tappara-sydämisiä, häipyvät pois. Ne, keillä on Tappara-sydän, menevät lähemmäs toisiaan. Meillä on onneksi hyviä tukijoita ja kannattajia, jotka ymmärtävät sen, että jokainen ihminen tekee virheitä, Tapola jatkoi.
– Kun ne myönnetään rehdisti ja seistään niiden takana, ei Tappara-sydän katoa, vaan vahvistuu. Jos joku katoaa, niin hänen Tappara-sydän ei kovin hyvä ole ollutkaan.
Kirvesrinnat ovat olleet otsikoissa viime aikoina urakalla, sillä Terveystalon tapauksen lisäksi esille nousi Dominik Hrachovina koronaviruskommenteillaan.
Itse perjantain pelistä ei jäänyt Tapparan osalta paljoa kerrottavaa, kun Lukko voitti 2-0.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonien mysteerimies on käynnistänyt kiekkohuuman suomalaisessa pikkukaupungissa
- Leijonat-valmennukselta paljastus telotun Jesse Puljujärven tilanteesta
- KooKoo sai tärkeän jatkouutisen – tähtipuolustaja jää Kouvolaan!
- Huippukiinnitys! Jokerit kaappasi MM-kisapuolustajan – ”Hyvällä tavalla ilkeä”
- Liiga-seura palkkasi uuden pomon – haaviin Superpesiksen toimitusjohtaja
- IS: Sidney Crosby hämmästyi Jesse Puljujärven MM-iloittelusta – ”Onko näin?”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Konsta Helenius pääsee irti Leijonissa
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Iso-Britannian – tv-lähetykset ja selostaja
- Viaplay: Jussi Jokinen teki paljastuksen Mikael Granlundista: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- Mikael Granlundilta kauniita sanoja Leijonista: ”Kuin kotiin tulisi”
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Tämä Leijonat-pelaaja väistää Mikael Granlundia: ”Pitää asennoitua oikein”