Reissumiehen ura hakee vertaistaan – Entinen liigajyrä vaihtoi joukkuettaan 14. kerran kymmeneen vuoteen
Kuva: Juha Tamminen
Janne Laakkonen on nähnyt urallaan lähes kaiken. Nyt 38-vuotiaalle suomalaistaiturille on tullut taas yksi pelaajasiirto lisää, sillä Iso-Britannian pääsarjan Coventry Blaze tiedotti hankkineensa Laakkosen riveihinsä viikon päästä alkavalle tynkäkaudelle.
Oli laji mikä hyvänsä, niin moni ei Laakkosen ohella pysty sanomaan edustaneensa urallaan 16 joukkuetta kymmenessä eri maassa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tahti on kiihtynyt entisestään, sillä kyseisen aikaikkunan sisällä Laakkonen on siirtynyt joukkueesta toiseen 14 kertaa.
Suomessa KalPaa, HPK:ta, HIFK:ta, Ilvestä ja LeKiä edustanut Laakkonen on urallaan pelannut jääkiekkoa suomalaiselle, ruotsalaiselle, kazakstanilaiselle, venäläiselle, valkovenäläiselle, ranskalaiselle, puolalaiselle, brittiläiselle, itävaltaiselle ja norjalaiselle työnantajalle.
Laakkosen uran viimeiset 10 vuotta vuosi vuodelta:
2010-11
KalPa
2011-12
HPK
2012-13
LeKi
Ilves
IF Sundsvall Hockey, Allsvenskan, Ruotsi
2013-14
IF Sundsvall Hockey
2014-15
Arystan Temirtau, Kazakstanin pääsarja
Yuzhny Ural Orsk, VHL, Venäjä (toiseksi korkein sarja)
2015-16
Kulager Petropalovsk, Kazakstanin pääsarja
Neman Grodno, Valko-Venäjän pääsarja
2016-17
Neman Grodno
2017-18
Amiens, Ranskan pääsarja
2018-19
KH GKS Katowice, Puolan pääsarja
2019-20
Coventry Blaze, Iso-Britannian pääsarja
2020-21
EHC Lustenau, AlpsHL, Itävalta
Narvik Hockey, Norjan pääsarja
Coventry Blaze
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Linus Nyman: loppukauden seura selvillä!
- IS: Huippuvireinen ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan – tässä uusi seura!
- Liigassa pelaajakauppa – Tappara vahvistuu olympialaisissa pelanneella hyökkääjällä!
- AL: Ilves teki tärkeän kiinnityksen
- Kasperi Kapasesta kantautui ikävä tieto
- Liiga-tähden olympiamatkalla kova hinta: kausi ohi
- Raju kannanotto: Valkoinen talo piikitteli Kanadan ex-pääministeriä finaalitappiosta
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Finaalin sankari Jack Hughes: ”Mietin, että minusta tulee se kaveri jota koko Amerikka vihaa”
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- LIVESEURANTA: Suomi – Slovakia pronssiottelu – mitalit matkaavat Suomeen murskavoitolla!
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Mitä ihmettä? Leijonien Kanada-ottelun tuomarit ovat kanadalaisia
- Antti Pennaselta suorat sanat Kanada-ottelun tuomaritoiminnasta
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Juuse Saros sai huimat kehut Kanadalta – ”Hän on maailman paras”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Leijonat olympialaisten pronssiottelussa – Suomi–Slovakia tv-lähetykset ja selostajat
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”