Tällaista ei ole nähty vuosiin – TPS:n ulkomaalaistähdelle harvinaista kunniaa Liigassa
Kenties ensiksi kysymysmerkkien alle joutuneilla lukuisilla ulkomaalaispelureilla vahvistunut TPS on näyttänyt Liigassa sen, että se onnistui pelaajakaupoilla oivasti.
Ja sama laulu jatkuu edelleen.
Turkulaispoppoo keikkuu Liigassa kolmosena ja esimerkiksi hyökkääjät Josh Kestner ja Ruslan Iskhakov ovat loistaneet läpi kauden tehoillaan. Maalilla hyvässä tikissä on ollut Andrei Karejev, joka on torjunut pikkumustia 91,54 prosentin varmuudella.
Nyt pelaaja sai viime aikojen liekehdinnästään kunniaa, kun hänet valittiin Liigan maaliskuun pelaajaksi. Asia käy ilmi sarjan nettisivuilta.
Venäläinen torjui TPS:n maalilla kahdeksassa ottelussa, ja joukkue voitti näistä jokaisen – kuusi napsua irtosi varsinaisella peliajalla. Edellinen kerran TPS:stä on kuukauden pelaajaksi ponnistanut maailmanmestarimaalivahti Teemu Lassila. Hän sai kunnian marraskuussa 2014.
Tällä kaudella aiemmin tittelin ovat saaneet helmikuussa Ässien maalilinko Sebastian Wännström, tammikuussa Lukko-vahti Lassi Lehtinen, marraskuussa Ilveksen NHL-laina Arttu Ruotsalainen ja lokakuussa saman seuran saman statuksen Lukas Dostal. Joulukuussa pelejä pelattiin niin vähän, että kunnia jätettiin jakamatta tyystin.
Liiga pääsiäisenä, kiirastorstai:
KalPa-Jukurit 18.30
Kärpät-HPK 18.30
Lukko-Ässät 18.30
Pelicans-TPS 18.30
SaiPa-Tappara 18.30
Pitkäperjantai:
KooKoo-Pelicans 18.30
Lankalauantai:
HPK-Jukurit 17.00
JYP-KalPa 17.00
KooKoo-Kärpät 17.00
TPS-Lukko 17.00
Ässät-SaiPa 17.00
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!