Kiinnostaako MM-kisat? Kultaleijonalta paljon puhuva vastaus: ”Tällä hetkellä vastaisin ei”

Leijonien kevään 2019 MM-kultajoukkueen hyökkääjä Harri Pesonen ei lupaile MM-kisakomennuksen toistumista tänä keväänä siinäkään tapauksessa, että kutsu kisakoneeseen kävisi.
32-vuotias hyökkääjäkonkari on edustanut kuluvalla kaudella kahta eri KHL-seuraa, ensin Metallurg Magnitogorskia ja sittemmin Ak Bars Kazania, joka kamppailee tällä hetkellä pääsystä KHL:n finaaleihin.
Pesonen vastasi NordicBet Studion kysymykseen mahdollisesta Leijona-edustuksesta mietteliäästi.
– Ainahan sitä periaatteessa on kiinnostunut jos kutsu vaan käy. Vaikea sanoa tällä hetkellä. Aika pitkä kausi ja potkutkin välissä.
– Jos tältä istumalta pitäisi sanoa, niin varmaan kallistuisin sille kannalle että ei, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Nyt keskitytään näihin peleihin ja mieli voi muuttua hyvin tässä lyhyenkin ajan sisään, Pesonen pyörittelee ja lisää päätöksen syntyvän yhdessä perheen kanssa.
Ensimmäistä KHL-kauttaan pitkän Sveitsin rupeaman jälkeen pelaava Pesonen iski tämän kauden 50 KHL:n runkosarjapelissä tehot 7+11=18. Pudotuspeleissä hyökkääjä on nakuttanut yhdeksään peliin tehot 1+4=5.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK: Hurja liikevaihto – tulos jäi pakkaselle
- Helsingin jäähallissa putkirikko – tämä fanien on hyvä tietää
- Pikkuleijonien pistelingon Hlinka Gretzky -esitykselle sataa kehuja: ”Jatkuva maalintekouhka”
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – värväsi NHL-valmentajan pojan rapakon takaa
- Raati on puhunut: tässä NHL:n TOP 20 -sentterit – mukana kolme suomalaista
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- MM-kisojen otteluohjelma julki – finaali vasta toukokuun lopulla