Nuorten kultaleijonan vaikeudet NHL:ssä jatkuivat – kiekkokansalta tylytystä niskaan somessa

Ennen tiistain vastaista yötä kumilätkiä taalaliigan 12 ottelussa 89,1 prosentin varmuudella torjuneen St. Louis Bluesin Ville Husson kaksijakoinen kausi jatkoi vuoristoratamaisuuttaan myös ottelussa Vegas Golden Knightsia vastaan.
NHL:n uusi tulokas juhli numeroin 6-1 latoen kaikki maalinsa ensimmäisen 33 minuutin aikana. Näistä viisi meni nuorten maailmanmestarin taakse, ja Husson ilta loppui vaihtokomennukseen ajassa 29.07.
Vasta tällä kaudella 26 vuoden iässä NHL:ään murtautuva helsinkiläinen oli torjunut ennen tiistaiyötä 10 startista kuusi voittoa, eli pisteitä tilille oli kertynyt kivasti. Toisaalta mainittu torjuntaprosentti ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,27 vaativat parannusta.
– Husson täytyy mennä. Hän ei ole NHL-kaliiperin maalivahti. Hän on todistanut sen numeroillaan, eräs kirjoitti Twitterissä.
Erään toisen kommentin mukaan 14 kutia 19 laukauksesta ottaneesta suomalaisesta tulisi päästä eroon.
– Tässä pari asiaa Hussosta. Tämä on hänen ensimmäinen vuosi NHL:ssä. Maalivahtien kehittäminen vie aikaa, eikä hän selvitä waivers-listaa, jos hänet lähetetään sinne. Joten olkoon hän täällä oppimassa, annetaan hänelle aikaa, yksi puolusteli.
Toki pitää ymmärtää se, ettei pudotuspeliviivan alle vajonneen kesän 2019 Stanley Cup -mestarin vaikeuksia voi laittaa pelkästään Husson piikkiin. Joukkue on tehnyt edellisen kerran vähintään kaksi maalia peliä kohden 21. maaliskuuta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi