Kylmät väreet: Upealle taipaleelle tyly loppu – KooKoo-luotsi puhui karusta kohtalosta kyyneliä pidätellen: ”Rankka pettymys… Itse asiassa h*lvetin rankka”

Liigan pudotuspeleihin ensi kertaa rynnineen KooKoon kaksijakoinen liigakausi sai perjantaina tylyn päätöksen, kun joukkueen taival kevään ratkaisupeleissä kesti tällä kertaa vain kahden matsin verran.
Ilves vei pudotuspelien avauskierroksen avausosan torstaina Kouvolassa numeroin 4-1, mutta perjantaina Tampereella KooKoo ”juhli” luvuin 3-2. Pelissä kolmen maalin johdon sössinyt kouvolalaislauma lähti kuitenkin kesälomille, kun tupsukorvat olivat parempia maalierovertailulla ratkenneessa ottelusarjassa yhteismaalein 6-4.
Kovin oli vaihteleva KooKoon kausikin, sillä talvella se hätyytteli jopa terävimmän kärjen peesiä – ja toisaalta kouvolalaislauma vajosi samalla vaikeaan tappiokierteeseen. Joukkueen päävalmentaja Jussi Ahokas oli Ilves-pelin tauottua luonnollisesti pettyneissä tunnelmissa – tain ainakin Liigan sivuilla julkaistu lehdistötilaisuus antoi olettaa niin.
Pudotuspelien avauskierroksen CHL-mallinen ratkaisu ei ollut Ahokkaan mieleen.
– Kaikkihan tämän tiesivät, mutta olen kaikkialle muuallekin sanonut, että onhan tämä ihan p*rseestä ratkoa playoffeja. Olisin jollain lailla jatkoajan suonut tähän, kun voitot olivat tasan 1-1. Mutta näin tällä kertaan, tämä tiedettiin!
– Kyllä ottaa päähän älyttömän paljon. Olen ylpeä siitä, miten joukkue tuli ensimmäisen pelin ensimmäisen erän jälkeen tähän. Se (ottelusarjan heikko alku) oli minun vika, en saanut ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä ollutta joukkuetta valmistettua. Mutta sitten pelattiin erittäin hvää jääkiekkoa.
– Pudotuspelit olivat kuin pienoiskoossa koko kausi, tehokkuus jäi uupumaan, sanoi Ahokas, jonka luotsaamaan KooKoon maalivahti Oskari Salminen ei joutunut torjumaan toisen osan avauserässä ensimmäistäkään vetoa.
Ahokkaan KooKoo-aika tuli päätökseen, ja kaksi kautta Kouvolassa menivät oikein nätisti. Joukkueesta tuli nuorten kaksinkertaisen maailmanmestariluotsin alaisuudessa uskottava pudotuspelinippu.
– Viime kausi oli erittäin hyvä, hienoa on ollut tehdä töitä Kouvolassa. Tänä vuonna ei onnistuttu ihan niin hyvin, yksi huono jakso tuli kaudelle. Kauttaaltaan saatiin systemaattisuus ja arvot siihen, miten Kouvolassa toimitaan ja pelataan. Alettiin saamaan hyviä, eteenpäin meneviä nuoria joukkueeseen.
– Budjetin osalta ollaan pieni seura. Tämän kauden tulokseen ei voi olla missään nimessä tyytyväinen.
Sitten luotsi liikuttui kyyneliin hammasta purren.
– Rankka pettymys on… Tai itse asiassa h*lvetin rankka… Mutta tuota… Ei tullut sitä tulosta, mitä olisi haluttu, mutta oli hienoa aikaa.
Dramaattinen ottelusarja
KooKoo nousi selvän 1-4-kotitappion jälkeen ottelusarjassa upeasti tasoihin, mutta 3-0-johto suli Tampereella dramaattisesti.
– Täytyy olla ylpeä joukkueesta, miten pelattiin. Otan vastuun siitä, että ensimmäisen pelin ensimmäinen erä oli meiltä erittäin huono. Siihenhän tämä tylysti sanottuna ratkesi. Sen jälkeen päästiin peliin kiinni, mietti Ahokas, jonka mukaan Ilves rankoi torstain kohtaamisessa kovalla prosentilla.
– Muuten heillä ei ollut paikkoja. Toisessa pelissä tuli ihmeellisiä jäähyjä, puhdas taklaus keskialueella. Mun mielestä tässä lajissa saa taklata, mutta ei se siitä jäänyt kiinni. Fakta on se, että Ilveksen maalivahti Eetu Mäkiniemi oli ihan huikea.
Maalivahti otti peleissä miehekkäät 36 ja 39 torjuntaa ja antautui vain neljästi.
– Ilves taisteli, tappeli ja puolusti. Eemeli Suomi ei turhaan ole kapteeni. Tuli ja ratkaisi, hän oli erittäin hyvä, Ahokas kehui ottelusarjan lopullisesti ratkaisseen 6-4-maalin tekijää.
– Meillä oli älyttömiä paikkoja, mistä oltaisi voitu mennä (ottelusarjassa) johtoon, kun johdettiin (peliä) 3-0. Ei tehty, Ilves käytti paikkansa erittäin hyvin.
Ilves kohtaa maanantaina alkavissa puolivälierissä Lukon. Muut paras viidestä -systeemillä pelattavat puolivälieräparit ovat HIFK-Kärpät, Tappara-KalPa ja Pelicans-TPS. Näet aikataulun täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin Leijonat-leiristä kommentoitiin MM-kisojen kohuvihellyksiä: ”Toivottavasti tämä ei mene tämmöiseksi”
- Näin Antti Pennanen kommentoi Viaplaylla ensimmäistä MM-otteluaan Leijonien päävalmentajana
- Avauserän osumat riittivät – Leijonat kesti Itävallan hurjan rynnistyksen
- Leijonien ottelun jäähyt puhuttavat – Jarmo Kekäläiseltä selkeä näkemys Viaplaylla
- Olli Jokinen täräytti saman tien kriittisen näkemyksensä Leijonien ylivoimaviisikoista MTV:llä
- Näin paljon olut maksaa jääkiekon MM-kisoissa – poppareitakaan ei irtoa ihan pikkurahalla
- Muistatko? Leijonat koki dramaattisen tappion tämän kevään avausvastustajalle
- MM-kisat starttaavat tänään! Tässä ovat turnauksen suurimmat mestarisuosikit
- Tässä Leijonien ketjut MM-avausotteluun!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- Käykö Ruotsille nolo MM-fiasko? Leijonatkin huolissaan
- Tässä Leijonien uusi kapteeni!
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin