Pikkuleijonien supertähti uhkuu itseluottamusta – MM-kisoissa isot tavoitteet: ”Sitten olen onnistunut”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailujen kirkkaimpiin tähtipelaajiin lukeutuva Brad Lambert lähtee arvokisoihin suurin tavoittein.
Vuoden päästä NHL:ään varattava 17-vuotias hyökkääjä kertoo, että joukkueessa on niin paljon potentiaalia, että tavoitteena on jälleen se kaikkein kirkkain mitali.
– Asettaisin omat tavoitteet samaan joukkueen kanssa. Oma tavoite on ehkä se, että johdattaisin tämän joukkueen kultamitaliin. Jos sen pystyy tekemään, niin siinä on sitten omatkin pelit menneet varmaan hyvin, Lambert kommentoi Suomen jääkiekkoliiton järjestämässä lehdistötilaisuudessa.
Nuori hyökkääjälupaus pelasi tällä kaudella seurajoukkuepuolella JYPin riveissä. Jyväskyläläiset jäivät Liigassa viimeiseksi, ja se oli Lambertille iso pettymys, mutta kaudesta jäi mukaan myös hyviä asioita.
– En ole ikinä pelannut häviävässä joukkueessa, joten se oli vaikeaa, kun en tykkää häviämisestä. Mutta isossa kuvassa piti vaan katsoa sitä, että menee joka päivä hallille ja tekee kaikkensa sen eteen, että kehittyy. Siinä mielestäni onnistuin, Lambert näkee.
Ensimmäisen kerran Lambert ja muu Suomen joukkue on nähtävissä tositoimissa Suomen aikaa 28. huhtikuuta kello 00.00, kun MM-avauksessa vastaan luistelee Venäjä.
Näet Suomen joukkueen kokoonpanon ja kaikkien otteluiden aikataulut täältä.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Tappara iskemässä tiskiin jättiluokan hankinnan – Expressen: SHL-tähti siirtyy Liigaan!
- Lähde: Ilves teki hankinnan rapakon takaa – tuttu mies tekee paluun!
- Pelicans: jättiuutinen!
- Miten Antti Pennanen onnistui olympialaisissa? IL: Mikko Rantanen vastaa: ”Mun mielestä…”
- Teemu Pulkkinen paljasti MTV:lle: virittelee siirtoa Liigaan!
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- Montreal-GM astui viimein esiin – yllättävää puhetta Patrik Laineesta
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!