Olli Jokisen Jukurien maalivahtiosasto uusiksi – joukkue hankki veskarin kilpailijan leiristä ja Jokerien organisaatiosta
Kuva: Ilari Isotalo
Liigassa viimeistä edelliseksi jäänyt Mikkelin Jukurit kertoi nettisivuillaan, että sen maalivahtiosasto menee totaalisen uusiksi. Jo aiemmin oli tiedossa, ettei maajoukkuekassari Sami Rajaniemi jatka joukkueessa, ja Mika Järvisenkin sopimus umpeutui tämän kauden loppuun.
Joukkueen uudet torjujat ovat KooKoosta tuleva Oskari Salminen ja Jokerien organisaatioon kuulunut Waltteri Ignatjew. Maalivahtien sopimukset ovat 1+1-vuotisia, ja puolustukseen saapuvan Hannes Häkkilän mallia 2+1.
Jukurien maalivahtivalmentaja Mika Tarvainen kertoi, että Salminen on ison kokonsa (194 cm) lisäksi nopea reagoimaan käsillään ja myös liike on kunnossa.
– Hänen kehityskohteenaan on se, että pelistä tulisi luontevampaa ja taloudellisempaa. Salminen tulee Jukureihin ottamaan seuraavaa askelta urallaan ja kehittymään niin fyysisesti kuin pelitaidollisesti.
191-senttistä Ignatjewia Tarvainen kehui erityisesti pelin ohjaamisessa sekä liikkumisessa.
– Lisäksi hänellä on myös hyvä silmä-käsi-koordinaatio. Ignatjew haluaa pitkän peliuran, jonka myötä hän haluaa kehittyä fysiikassa.
Urallaan maalin Mestiksessä iskenyt Salminen torjui menneellä kaudella KooKoossa 14 runkosarjan peliä prosentein 91,1, yhdessä pudotuspeliottelussa pikkumusta tarttuivat 88,9 prosentin tarkkuudella.
Ignatjewille ei kertynyt KHL:ssä menneellä kaudella ensimmäistäkään peliä, mutta Mestiksessä K-Vantaan häkillä hän torjui runkosarjassa 13 peliä 90,5 pinnan tarkkuudella, neljän pudotuspeliottelun saldo oli 87,8.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!