Pikkuleijonien MM-urakka käynnistyi komealla voitolla – huippulupaus loukkaantui pelottavan näköisesti
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen alle 18-vuotiaiden MM-kisaurakka käynnistyi komealla 4-3-voitolla Venäjästä. Ottelun ratkaisu venyi aina voittomaalikilpailuun saakka.
Suomi saapui kamppailuun vahvasti ja sai luotua avauserässä muutamia kelvollisia tilanteita. Paras mahdollisuus siunaantui Brad Lambertille. JYPistä tuttu hyökkääjä ei kuitenkaan saanut kiekkoa sisään ovelan yrityksensä päätteeksi.
Venäjä oli sen sijaan paikoissaan tehokas. Ensimmäinen maali syntyi Pikkuleijonien keskialueen kiekonmenetyksestä, josta Venäjä pääsi kahdella miehellä läpiajoon ja iski kiekon sisään.
Tämän jälkeen Suomi onnistui nousemaan toisen erän alussa tasoihin, kun kapteeni Samu Salminen niittasi pelin 1-1:een (katso maali). Tasatilanne ei valitettavasti kestänyt kauaa, kun Pikkuleijonien puolustus torkahti toistamiseen ja Venäjä karkasi uudestaan johtoon.
Venäjä onnistui toisessa erässä vielä myös toistamiseen maalinteossa mennen tauolle turvallisen tuntuisessa 3-1-johdossa.
Kolmannessa erässä upea nousu
Päätöserässä Suomi lähti nälkäisesti takaa-ajoon ja onnistuikin nousemaan hurjan taistelun jälkeen kahden maalin takaa aina tasoihin saakka, kun erän lopulla maalinteossa onnistuivat Ville Koivunen (katso maali) ja Samu Tuomaala (katso maali). Kolmannessa erässä Pikkuleijonat sai myös ikäviä uutisia, kun Oliver Kapanen loukkaantui pelottavan näköisesti. Lupaava hyökkääjä vietiin paareilla ulos kaukalosta. Pelaajan tilanteesta ei ole toistaiseksi enempää tietoa.Jännittävä kamppailu venyi voittomaalikilpailuun asti
Jatkoajalla Pikkuleijonille avautui puolestaan oiva mahdollisuus voittoon, kun joukkue pääsi kahdesti ylivoimalle, mutta Sergei Ivanov kesti Venäjän maalilla ja voittajaa lähdettiin hakemaan voittolaukauskilpailusta. Rankkareissa Suomi oli tällä kertaa vahvempi. Voittomaali merkittiin Verner Miettiselle. Seuraavan kerran Pikkuleijonat nähdään tositoimissa Suomen aikaa varhain torstaina. Tuolloin vastaan asettuu Tshekki. Näet otteluohjelman ja lohkotilanteen täältä. Nappaa meidät samalla seurantaan myös Instagramissa: leijonat_com.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!