Suomen alle 18-vuotiaiden MM-kisojen kaksi ensimmäistä ottelua ovat osoittaneet, että tämän vuoden joukkueella on potentiaalia vaikka mihin.

Tässä vaiheessa turnausta on vielä turha puhua maailmanmestaruudesta, sillä ei Pikkuleijonat ole ollut kisojen vakuuttavin joukkue, mutta sisukkain kylläkin.

Tähän mennessä turnausta Suomi on ollut jo peräti kolmesti kahden maalin takaa-ajoasemassa, mutta jollain ihmeellä joukkue on pystynyt nousemaan sekä Venäjää, että Tshekkiä vastaan takaa tasoihin ja ohi.

Päävalmentaja Petri Karjaisen joukkue onkin tehnyt heti turnauksen alussa selväksi, ettei tämä ryhmä luovuta missään vaiheessa. Takaiskusta huolimatta Suomi ei ole pelin sisällä lannistunut, vaan päinvastoin, joukkue on syttynyt taisteluun entistä lujemmin.

Upeat nousut kertovatkin omaa kieltään siitä, että Pikkuleijonien joukkueessa on tällä hetkellä selvästi loistava henki päällä ja usko omaan tekemiseen on korkealla tasolla. Kaiken lisäksi kaksi upeaa voittoa ovat vain nostaneet joukkueen fiilistä ja uskoa sen suhteen, että turnauksessa kaikki on mahdollista.

Vaikka Suomi ei ole turnauksen nimekkäin ryhmä, eikä se lukeudu suurimpiin voittajasuosikkeihin, niin jo ensimmäiset ottelut ovat osoittaneet, että tässä turnauksessa Pikkuleijonat pystyy laittamaan kaikille kampoihin.

Ja kyllähän viimeistään Leijonien kevään 2019 maailmanmestaruus osoitti, että mitalit jaetaan vasta kaukalossa.

Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen