MM-välieriin marssineelle Suomelle tunnustusta vastustajaleiristä: ”Pelasimme yhtä turnauksen parhaista joukkueista vastaan”
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Pikkuleijonat selvitti tiensä alle 18-vuotiaiden MM-kisojen mitalipeleihin, kun se voitti Sveitsin puolivälieräjännärissä tiistain vastaisena yönä luvuin 2-0. Maalit olivat Samu Salmisen ja Aleksi Heimosalmen käsialaa toisessa ja kolmannessa erässä.
– Tämä oli kova ottelu. Onneksi saimme tehtyä pari maalia ja jatkamme välieriin. Hyvä näin, suomalaispakki Viljami Juusola sanoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n sivuilla.
– Pelasimme yhtä turnauksen parhaista joukkueista vastaan ja liki voitimme. Meilläkin oli todella hyvä joukkue, ja yritimme voittaa. Näytimme epäilijöille, että olemme hyviä pelaajia ja osaamme pelata. Sveitsiläislätkä menee eteenpäin, joukkueen hyökkääjä Attilio Biasca puolestaan tunteili.
Sveitsi ei päästänyt Suomea missään nimessä helpolla, ja esimerkiksi Louis Robin sai saumansa tasoittaa matsin päätöserässä rangaistuslaukauksesta. Se kuitenki kilpistyi maalivahti Aku Koskenvuohon. Laukaukset kirjattiin tasaisessa taistossa Suomelle 25-23.
– Olen todella, todella iloinen tulokseen. Tämä oli meille erittäin vaikea peli. Alku oli hyvä, mutta emme pystyneet maalaamaan. Sveitsi oli tähän mennessä sitoutunein puolustusjoukkue, Pikkuleijonien luotsi Petri Karjalainen mietti.
Suomi sai voiton lisäksi muitakin iloisia uutisia osakseen, kun ensimmäisessä pelissä kovaa osumaa saanut Oliver Kapanen palasi kokoonpanoon. Suurlupaus Brad Lambert tuli hänkin mukaan.
Sinivalkoiset kohtaavat MM-välierässä Venäjän, toisen parin muodostavat Kanada ja Ruotsi.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”

- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos