Liigan mestaruus ratkesi eilen, kun Lukko nappasi ratkaisevan voiton TPS:stä. Nyt kumpikin joukkue pääsee ansaitulle kesälomalle.

Kaikkien finalistien kausi ei kuitenkaan välttämättä pääty. Useampi pelaaja suoriutui niin vahvasti pudotuspeleissä, että heillä on mahdollisuus nousta mukaan Leijonien MM-joukkueeseen.

TPS:n riveistä potentiaalisimmat nimet ovat hyökkääjä Lauri Pajuniemi ja puolustaja Ville Lajunen. Pajuniemellä tunteet kävivät monessa kohtaa kuumina, ja häntä syytettiin filmaamisestakin. Silti 21-vuotias hyökkääjä oli TPS:n taistelun ruumiillistuma. Hänen vaarallista laukaustakaan ei pidä vähätellä.

Lajunen ei puolestaan säväyttänyt kiekollisella osaamisellaan, vaikka hän on siitä ennen kaikkea tunnettu. Hän toimitti kiekkoa paljon maalille, mutta ennen kaikkea Lajunen teki vakuutuksen jämäkällä oman pään pelillä.

Lukon riveistä nousee esiin niin ikään kaksi nimeä: puolustaja Vili Saarijärvi ja sentteri Eetu Koivistoinen. Sulavasti luisteleva Saarijärvi oli isossa roolissa Lukon hyökkäyspelaamisessa. Vahva avauspeli oli myös myrkkyä TPS:n puolustavalle pelitavalle.

Koivistoinen oli puolestaan finaalien ehdoton ykköstähti. Sentteri taisteli upeasti kummassakin päässä kaukaloa, mikä näkyi isona vastuuna ja kovina tehoina. Hänet palkittiin myös pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana.

LUE MYÖS: Jesaria ja kuppi kallellaan! Liigan mestaruuspokaali runneltiin hurjaan kuntoon – katso kuva