Leijonien MM-puolustaja muistelee KHL-uransa alkua – joutui heti outoon tilanteeseen: ”Tämmöstäkin voi sattua Venäjällä”

Leijonien MM-joukkueessa tänä keväänä pelaava Ville Pokka muisteli KHL-uransa alkuaikoja NordicBet Studion haastattelussa.
26-vuotias puolustaja on pelannut viimeiset kolme kautta Avangard Omskissa, jossa hän saavutti myös tällä kaudella KHL:n mestaruuden.
Omsk ei ole kuitenkaan Pokalle kaupunkina kovinkaan tuttu, sillä joukkue on pelannut viimeisimmät vuodet Moskovassa. Avangardille rakennetaan uutta areenaa entisen oltua rakennusvirheiden vuoksi sortumisvaarassa.
– Training campin alussa (vuonna 2018) tuli uudet värit ja logo seuralle, ja alkoi kuulumaan, että nyt näyttää vähän huonolta. Hallissa ei ollut kaikki kunnossa, ja sanottiin, että nyt voi tapahtua ihan mitä vaan.
– Me sit treenattiin kuusi viikkoa ja puolivälissä harjoitusleiriä ilmoitettiin, ettei Omskissa pelata yhtäkään peliä koko kaudella. Sitten selvitettiin, että mihin mennään pelaamaan kotipelit. Tämmöstäkin voi sattua Venäjällä, sittemmin Moskovaan muuttanut Pokka naureskeli.
Mikäli haluat katsoa puolustajan haastattelun kokonaisuudessaan, voit katsoa sen täältä.
Lähde: NordicBet
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!