Lukko tiedotti kiinnittäneensä tuplamestaruuden taustahahmon: ”Uskon, että paljon on vielä saavutettavaa”

Liigassa Suomen mestaruuden voittanut ja U20 SM-sarjassa kultaa juhlinut Lukko tiedotti nettisivuillaan, että se on sorvannut urheilujohtaja Kalle Sahlstedtille viiden vuoden jatkosopimuksen.
– Kun kerran leikkiin olen lähtenyt, halusin sitoutua vielä pidemmäksi aikaa mukaan. Katsotaan, missä seura on viiden vuoden päästä ja mikä ajatusmaailma on silloin. Uskon, että paljon on vielä saavutettavaa.
Vuonna 2018 aloittaneen sankarin käsillä on nyt sekä aihetta iloon että myös haasteita.
– Hemmetin hienoltahan se tuplamestaruus tuntui.
– Mestaruuden puolustaminenhan se vaikein asia on. Onkin hauska nähdä, miten pystymme siihen vastaamaan.
– Mestaruus on jatkumoa riittävän pitkästä ajasta ja riittävän laadukkaasta työstä organisaation osalta: valmennuksen, urheilujohtamisen ja resurssien. Nämä kaikki ovat yhdessä mahdollistaneet lopputuloksen. Eihän se menestys taivaalta yhtäkkiä tipu.
Mennyt kevät oli Lukon seurahistorian paras jokaisella mittapuulla – mutta samalla seurassa mennään eteenpäin. Strategia vuoteen 2025 asti on jo tehty.
– Paljon on asioita tapahtunut 2,5 vuoden aikana alkuperäisen strategian laatimisesta.
– Meidän pitää pystyä todistamaan, että olemme pysyvästi kärkijengi, vuodesta toiseen neljän, viiden parhaan sakissa. Kaikki silti tietävät, että mestaruuksia ei joka vuosi voiteta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen