Jarmo Kekäläisen tuntemattomammalta suuruudelta käsittämätön näytös MM-jäillä – kanadalaispelaaja ihmeissään

GM Jarmo Kekäläisen johtamaan NHL-joukkue Columbus Blue Jacketsiin kuuluva latvialaismaalivahti Matiss Kivlenieks nousi jääkiekon MM-kisojen ensimmäisen pelipäivän ykkösnimeksi heittämällä.
Vuonna 2018 maansa mukaan noussut, mutta nyt avauspelinsä myötä kekkereiden debytantti torjui Kanadan rummutuksessa kaikki 38 kutia Latvian voittaessa 2-0.
– Hän oli uskomaton. Latvian voitoista noin 90 prosenttia on kiinni maalivahdista. Hän ei antanut Kanadalle mitään, ei sitten yhtään mitään. Kiitos Matissille! Hän oli iso osa tätä voittoa, joukkuekaveri Ralfs Freibergs ylisti Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla Kanada jäädess ensimmäisen kerran 34:een otteluun maaleitta.
Sensaatio oli valtavan iso, sillä voitto oli Latvialle Kanadasta ensimmäinen 11 tappion ja tasapelin jälkeen. Ja se päänahka oli lisäksi ensimmäinen missään kategoriassa – eli MM-kisoissa, olympialaisissa ja U20- sekä U18-kisoissa.
NHL:ssä tällä kaudella kahdessa ottelussa pelannut vahti on esiintynyt taalaliigassa kaikkiaan kahdeksassa ottelussa prosentein 89,9.
– Turhauttavaahan tämä oli. Meillä oli paljon saumoja iskeä maaleja. Olemme olleet tosin kimpassa vasta pari päivää, ja hioudumme yhteen. Ketjut hakevat toisiaan, ja tämä kyllä paranee tästä, kanadalaishyökkääjä Connor Brown pyöritteli.
MM-kiekon toinen päivä:
Norja-Saksa klo 12.15
Tanska-Ruotsi klo 12.15
Iso-Britannia-Venäjä klo 16.15
Suomi-USA klo 16.15
Latvia-Kazakstan klo 20.15
Tsekki-Sveitsi klo 20.15
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä