Tuukka Rask torjui voiton ja historiaa NHL:ssä – absurdi taklaus ja sairaalaan lähtö veivät pelin päähuomion
Kuva: Getty Images
Boston Bruins kaatoi NHL:n pudotuspeleissä niiden avauskierroksella lauantain vastaisena yönä Washington Capitalsin 4-1, ja samalla joukkue siirtyi otteluparissa johtoon jo voitoin 3-1.
Tuukka Rask sinetöi samalla historiaa, sillä pelissä 19/20 kertaa pikkumustan eteen venynyt suomalainen otti jo uransa 54. pudotuspelivoittonsa. Hän on nyt kyseisen tilaston kaikkien aikojen kärki Bruinsissa ennen Gerry Cheeversiä (53).
Pelissä päähuomion vei kuitenkin ikävä kyllä täysin toisenlainen tapaus. Capsin Dmitri Orlov osoitti epäinhimillisiä piirteitä toisessa erässä 0-0-tilanteessa niitattuaan Kevan Milleriä pään seudulle Washingtonin puolustusalueella. Bostonin kolmosparin pakilla oli suuria vaikeuksia päästä ylös ja pois jäältä yksin.
– Kevan on sairaalassa, ja hänelle tehdään siellä joitakin CT-tutkimuksia. Emme tiedä mitään muuta ennen hänen sieltä palaamista, Raskin tähdittämän Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy sanoi NHL:n nettisivuilla.
Orloville määrättiin rumasta niitistä ensin suuri rangaistus, mutta sen pituutta pudotettiin videotarkistuksen jälkeen. Pelaaja sai lopulta 2+2-minuuttia väkivaltaisuudesta.
– Minulle kerrottiin, että tapauksessa nähtiin Millerin saavan ensin kosketus olkapäähän, tai johonkin ylävartaloon. Ei se meistä näyttänyt ihan siltä.
Boston kosti tapauksen 33 sekuntia jäähyn alkamisen jälkeen iskettyään 1-0-maalin. Bruinsilla on sauma lähettää Washington kesälomille maanantaiyönä viidennessä osassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tarmo Reunanen: uusi seura selvisi!
- Tapparalle jättipotti – NHL-sopimus varmistui nyt
- TPS-taival päättyi – Tarmo Reunanen löysi uuden seuran
- Patrik Laineen tulevaisuudesta raju näkemys – ”Heivataan ulos NHL:stä”
- Liigan parhaana palkittu puolustaja jättää seuransa – huhut vievät Jokereihin!
- MM-mitalisti jättää NHL-kaukalot taakseen – tässä uusi osoite
- Jarmo Kekäläinen teki kovan ratkaisun NHL:ssä – 18 miljoonaa pöytään!
- Ryan Lasch löysi uuden joukkueen
- HIFK: Hutiostos löysi uuden seuran
- Patrik Laine voisi saada unelmapaikan NHL:ssä – supertähden vierelle?