MM-kisoissa muhii heti valtava paukku? Suurmaa voi sössiä itsensä pihalle puolivälieristä – kipparilta outo näkemys tappion jälkeen
Kuva: Getty Images
Jääkiekon suurmaaksi yhä laskettavan Tshekin MM-turnaus Latvian Riiassa on lähtenyt käyntiin todella pahasti yskähdellen. Kun ensiksi käkättimeen antoi Venäjä luvuin 4-3 ja sitten Sveitsi numeroin 5-2, alkaa jo jatkopaikan suhteenkin riittämään työmaata – vaikka turnaus vasta alkumetreillä onkin.
Sveitsi ratkaisi lauantai-illan matsin latomalla peräti neljä ylivoimamaalia. Hävinneen maan kapteeni Jan Kovar ei lähtenyt selittelemään, vaan päinvastoin kehumaan voittanutta osapuolta.
– Pelaan itsekin Sveitsissä ja tiedän, kuinka monta hyvää jengiä sieltä tulee. Sveitsiläiskiekko on mennyt eteenpäin vuosi vuodelta. Tässä pelissä ero tuli jäähyistä – eli meillä oli alivoimaa paljon, ja se oli tavallaan virhe, EV Zugin hyökkääjä luetteli Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
Turnauksessa tehot 0+2=2 saalistanut Kovar oli kyllä oikeassa viitaten erikoistilanteisiin. Jäähyminuutit menivät Tshekille 14-6.
Tshekin ykkössentteri lisäsi puheensa loppuun varsin erikoisen kuuloisen väitteen – olkoonkin, että Sveitsi on haastanut isompiaan viime vuosina mainiosti.
– Luulen, että Sveitsi on turnauksen yksi suosikeista.
Sveitsin voittoa ei kannata pitää ihan jättimäisenä sensaationa, sillä maiden voimasuhteet ovat olleet viime vuosina kääntymään päin: Tshekki on ottanut edellisen mitalinsa vuonna 2012, jolloin Helsingin ja Tukholman kisoista irtosi pronssia. Sveitsi on puolestaan napannut tuon jälkeen jo kaksi hopeaa, taipuen Ruotsille MM-finaalissa keväinä 2013 ja 2018.
Kolmas pelipäivä, sunnuntai:
Iso-Britannia-Slovakia klo 12.15
Norja-Italia klo 12.15
Kazakstan-Suomi klo 16.15
Ruotsi-Valko-Venäjä klo 16.15
Kanada-USA klo 20.15
Tanska-Sveitsi klo 20.15
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”