Äly hoi, älä jätä! Koronavirus loi MM-kisoihin käsittämättömän säännön – NHL-tykki suurissa vaikeuksissa
Kuva: Getty Images
Latvian Riiassa hyvässä vauhdissa olevat jääkiekon MM-kisat ovat tarjonneet kansalle jos jonkinlaista draamaa, kiitos etenkin pienten maiden yllätysten ja suurten joukkueiden samalla kompuroidessa.
Yhdet erikoisuudet ovat tietysti myös tyhjänä möllöttävät katsomot, joihin silmän tottuminen ottaa vieläkin aikaa. Koronaviruspandemian takia katsojia ei pääse peleihin, ja onpa tuo globaali piru tuonut myös itse kaukaloon varsin melkoisen erikoisuuden.
Turnauksessa isoja jäähyjä napsivat pelaajat joutuvat toteuttamaan boksissa varsin mielenkiintoista tapaa. Vähintään 2+2-minuuttia saavat pelaajat joutuvat virittämään kasvoilleen maskin jäähyaitiossa, ja lisäksi isoja rangaistuksia istuvien pelaajien pitää desinfioida kädet boksissa ennen kaukaloon palaamista.
Liekö tällä pyritään kitkemään sitä, etteivät pelaajat sikailisi isojen kakkujen edestä…
New Jersey Devilsin NHL-peluri Jegor Sharangovits kohtasi erikoisen säännön saatuaan 1-0-voittoon päättyneessä Ruotsi-pelissä tuplakakkosen korkeasta mailasta. Maski ei meinannut asettua jäähyaitiossa naamalle, ei sitten millään.
Oheisen videon kylkeen oli kirjoitettu, että maski voitti pelaajan 1-0, mutta Valko-Venäjä kaatoi Ruotsin myös 1-0.
MM-kisoissa tiistaina: Iso-Britannia-Tanska USA-Kazakstan Sveitsi-Ruotsi Suomi-Norja
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan