Leijonat kohtaa tänään Italian – tässä ovat vastustajan suurimmat tähdet!
Kuva: Juha Tamminen
Leijonat kohtaa tänään MM-kisojen neljännessä matsissaan Italian. Edellisen ottelun voitto helpotti Leijonien maalinteon tuskaa. Italia on lohkon ehdottomasti heikoin joukkue, joten tänään maaleja saatetaan nähdä enemmäkin. Italiankin joukkueesta kuitenkin löytyy useita mielenkiintoisia nimi. Listasimme tähän artikkeliin Italian suurimmat tähdet.
3. Justin Fazio, HC Bolzano (MV)
Italian joukkueen suurimpia onnistujia tähän mennessä on ollut maalivahti Justin Fazio. 24-vuotias nuorukainen on pelannut torjuntaprosentilla 89,5, vaikka Italia kuuluu ehdottomasti turnauksen heikoimpiin joukkueisiin. Omilta ei ole juuri tullut tukea, eikä puolustus- ja träppipelaaminen ole lähelläkään esimerkiksi Norjan tasoa.2. Stefano Giliati, HC Bolzano (H)
Stefano Giliati saattaa olla tuttu nimi monille Liiga-faneille. Hän pelasi aikanaan kolme kautta Suomessa ja takoi kovia tehoja. Parhaalla kaudellaan hän iski 40 tehopistettä Bluesissa. Viime vuodet hän on pelannut Keski-Euroopan liigoissa. Juonikkaan hyökkääjän jalka on saattanut hidastua, mutta tilaa saadessaan hänellä on tarpeeksi yksilötaitoa laittaa Suomenkin pakisto vaikeuksiin.1. Daniel Frank, HC Bolzano (H)
Daniel Frank on ollut Italian suurin tähti tähän mennessä. Kapteeni on joukkueen harvoja pelaajia, joilla riittää röyhkeyttä ja taitoa hakeutua todellisiin maalipaikkoihin. Kolmessa MM-matsissa hän on iskenyt kaksi maalia. Hänen kanssaan Leijonienkin täytyy olla varuillaan.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sikailu kävi kalliiksi – NHL:n kurinpito määräsi sakot Mikko Rantaselle
- Kanadalle ikävä takaisku MM-kisoihin
- Reid Gardiner vaihtaa maisemaa – tässä on huhuttu uusi seura
- Leijonat-konkari vaihtaa seuraa – ura jatkuu Tshekin liigassa
- Leijonille jättivahvistus – Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Historiallinen finaalitrilleri: Leijonat-sentteri juhlii Sveitsin mestaruutta
- Kuuden suomalaisen NHL-kausi päättyi – Leijonien turha odottaa joukkoryntäystä MM-kisoihin
- Näin näet Suomi–Sveitsi-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Leijonat taipui niukasti Tshekille EHT-avauksessa
- MM-kultaleijona Oliwer Kasken maisema vaihtuu – tässä uusi seura
- Suomen NHL-toivo teki valintansa – siirtyy HIFK:hon!
- Lähde: Pistetykki palaa Liigaan vuosien tauon jälkeen!
- Suru-uutinen: KalPan entinen hyökkääjä kuoli yllättäen
- HIFK näytti ulkomaalaisvahvistukselle ovea – uusi seura selvisi!
- LIVESEURANTA: Suomi – Tshekki – Leijonat irti Tshekin EHT-turnauksessa
- Tässä Leijonien kentälliset Tshekki-otteluun – kolme Pohjois-Amerikan vahvistusta mukana
- Näin näet Suomi–Tshekki-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- TPS jatkaa kovia kaappauksia – Leijonista tuttu hyökkääjä Turkuun!
- AL: Heikki Liedes teki valintansa – uusi Liiga-seura selvisi!
- Liiga-legenda: se oli siinä