Kultajahti käynnissä! Jukka Jalonen hehkuttaa Leijonien Saksa-voittoa: ”Ollaan hyvällä tiellä”
Kuva: Getty Images
Suomi palasi lauantai-iltana lohkonsa piikkipaikalle, kun se kukisti Saksan tiukassa ottelussa maalein 2-1.
Leijonat saapui otteluun hyvin valmistautuneena ja hallitsi enemmän kaukalon tapahtumia läpi ottelun. Samalla Suomi puolusti hyvin ja Saksa pidettiin pois parhaimmilta maalintekopaikoilta.
Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa päävalmentaja Jukka Jalonen olikin hyvin tyytyväinen mies.
– Oli kyllä väkevä sisääntulo otteluun. Otettiin peli hallintaan. Ei pahemmin annettu paikkoja Saksalle. Yli- ja alivoimiakin on niin vähän, että senkin takia maalipaikat ovat vähissä. Pelattiin tänään hyvä jääkiekko-ottelu, olen erittäin tyytyväinen, Jalonen kommentoi.
Samalla Leijonien luotsi kertoi myös, että Saksa-voitto osoitti joukkueen pelaamisen olevan hyvällä tasolla ennen kovempia pelejä.
– Ekan pelin jälkeen tässä on ollut pelejä, joissa ei olla jouduttu paljoa puolustumaan, niin ei ole tarkasti tiennyt, että missä mennään. Tämä ottelu kuitenkin näytti, että ollaan hyvällä tiellä, Jalonen kehui.
LUE MYÖS: Olli Määttä ylistää MM-kisoissa säkenöivää superlupausta: ”Mahdollisuudet ovat taivaissa”
Miikka Lahtinen Twitter: @ladalahtinenLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan