Leijonien ja Latvian välinen ottelu alkuvuoden katsotuin urheilulähetys!
Kuva: Getty Images
Jääkiekon MM-kisojen sunnuntai-illan ottelu Suomen ja Latvian välillä kiinnosti jälleen isosti suomalaista jääkiekkokansaa. Matsi oli alkuvuoden katsotuin urheilulähetys ja kaikkiaan toiseksi katsotuin ohjelma Euroviisufinaalin jälkeen.
C More kertoi tiedotteessaan, että ottelua seurasi MTV3- ja C More Sport 1 -kanavalta sekä C Moren suoratoistopalvelusta yhteensä 2,14 miljoonaa suomalaista. Myös keskikatsojamäärä oli tähän mennessä turnauksen korkein, lähes 1,4 miljoonaa.
– Suoratoistopalvelut ovat edelleen voimakkaassa kasvussa ja suomalaiset ovat löytäneet jälleen sankoin joukoin MM-kiekon pariin myös C Moren suoratoistopalvelussa. MM-kisoja katsoneiden osuus asiakkaistamme on tänä vuonna merkittävästi suurempi kuin edellisten MM-kisojen aikana. C More lähettää kaikki turnauksen 64 ottelua, ja suomalaiset ovatkin katsoneet entistä enemmän myös muita kuin Suomen pelejä – poikkeuksellisesti edenneet kisat ovat tarjoilleet valtavasti upeaa kiekkoviihdettä, kommentoi C Moren liiketoimintajohtaja Saara Pekkonen Telialta.
Leijonien alkusarjan päättää tiistain Kanada-ottelu, joka alkaa klo 12:15.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä