MM-mitalipeleihin! Leijonat nollasi tylyllä tavalla kisojen mestarisuosikin – tässä on välierävastustaja

© Kuva: Getty Images

Jääkiekon MM-kisojen puolivälierät saatiin pakettiin torstai-iltana, kun viimeisenä joukkueena neljän parhaan joukkoon rymisteli 1-0-voittoon venynyt Suomi.

Leijonien ja Tshekin välisestä kamppailusta muodostui odotetun tasainen ja vähämaalinen, jossa molemmilla joukkueille oli omat hallintajaksonsa. Maalitekotilanteet olivat sen sijaan vähissä.

Vielä avauserässä maaleja ei nähty lainkaan, mutta ottelun puhuttavin tilanne nähtiin erän lopulla, kun Iiro Pakarisen osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen maalivahdin häirintänä. Tv-kuvan perusteella ei voi myöskään sanoa varmaksi, kävikö kiekko koskaan kokonaan maalissa vai ei.

Toisessa erässä Leijonat oli selvästi hallitsevampi joukkue ja tämä näkyi lopulta myös tulostaululla, kun Jere Innala iski lähietäisyydeltä kiekon maaliin. Muuten hyvät maalipaikat olivat vähissä molempien maiden puolustaessa hyvin tarkasti.

Päätöserässä Tshekki lähti luonnollisesti hakemaan nälkäisesti tasoitusosumaa, mutta Leijonien puolustus oli jälleen kerran rautainen, eikä edes Tshekin kovimmat nimet päässeet millään tavoin huippupaikoille. Kehut ansaitsee myös Jussi Olkinuora, joka venyi turnauksessa ensimmäistä kertaa nollapeliin – ja missä paikassa!

Suomen osalta MM-turnaus jatkuu seuraavaksi välierissä Saksaa vastaan. Molemmat välierät pelataan lauantaina. Näet otteluohjelman ja pistepörssin täältä.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.