Suomea kyseenalaistanut ruotsalaistoimittaja joutui vetämään sanansa takaisin – antoi Leijonista nyt hurjan arvion
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Ruotsalaisen Aftonbladetin toimittaja Mats Wennerholm on kommentoinut välieriin edenneen Leijonien kisaurakkaa Latvian Riiassa pelattavien MM-kisojen erilaisin ja keskenään jopa ristiriidassa olevin sanakääntein. Turnauksen puolivälieräpäivänä, eli torstaina hän näki, että vaikka sydän sykkii Suomelle, rynnistää Tshekki mitalipeleihin.
Nyt mies joutui kuitenkin vetämään sanojaan takaisin. Etenkin maalivahtiosasto Juho Olkinuora – Harri Säteri sai Aftonbladetin jutussa kehut.
– Suomi voi olla hyvinkin menossa kohti neljättä MM-kultaansa. Puolustuspelissä ei tule liki lainkaan virheitä, ja maalivahdit ovat olleet suorastaan suvereeneja.
Sekin on suomalaisittain välieräpaikan lisäksi mairitteleva seikka, että vähintään yksi sinivalkoisen valmentajiston luotsaama maa pääsee nauttimaan mitaleista. Vaihtoehdot ovat siis Jukka Jalosen Suomi tai Toni Söderholmin Saksa.
– Nämä kaksi taistelevat parhaan valmentajan tittelistä, latasi Wennerholm, joka lopuksi kummasteli sitä, että mitenhän kovan joukkueen Suomi saa olympialaisiin, kun nytkin meno on luokkaa vakuuttavaa vain kahden NHL-tähden voimin.
He ovat Buffalo Sabresin hyökkääjä Arttu Ruotsalainen ja Los Angeles Kingsin pakki Olli Määttä.
Mainitut herrat ja muut pelaavat finaalipaikasta lauantai-iltana juurikin Saksaa vastaan. Toinen välieräpari on USA-Kanada.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!