Islanders tasoitti ottelusarjan tulikuuman pelin päätteeksi – Tuukka Raskin vahva ilta ei riittänyt: ”Pomppuja sinne ja tänne. Lopulta kiekko oli verkon perukoilla.”
New York Islandersin ja Boston Bruinsin ottelusarja on nyt tilanteessa 2–2. Viime yönä Islanders otti kotivoiton Bruinsista maalein 4–1.
Tuukka Rask torjui ottelussa 30 laukausta. Vain kaksi kertaa kiekko livahti suomalaisen selän taakse. Islanders osui lopussa kahdesti tyhjiin. Toiseen tyhjiin syntyneistä osumista merkattiin syöttöpiste Leo Komaroville.
– Minusta tämä on ollut tiukka ottelusarja. Voittomaalissa oli jälleen pomppuja sinne ja tänne. Lopulta kiekko oli verkon perukoilla, Rask kertasi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Ottelun avauserä oli tulikuuma. Hanskat putosivat jäähän kahdesti kahden minuutin sisällä. Yllättävämpi tappeluista oli ensimmäinen, kun Bruinsin tähtipelaaja Taylor Hall nähtiin nyrkkihippasilla.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Ottelun suuri sankari oli Matthew Barzal. Hän teki Raskin kuvaileman voittomaalin. Barzal oli myös Islandersin avausmaalin syöttäjä.
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Urheilucast: NHL-lupaus siirtyy lainapestille Liigaan!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- HIFK: uusi valmentaja!
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin