Tappara vahvisti puolustuskalustoaan – haaviin AHL-kokemusta omaava isokokoinen kanadalaispeluri
Tappara tiedottaa tehneensä yksivuotisen sopimuksen kanadalaispuolustaja Brady Austinin kanssa.
Isokokoinen (193 cm/105 kg) puolustaja on pelannut urallaan AHL:ssä viiden kauden aikana 277 ottelua, joissa on syntynyt 56 pistettä. NHL:ssä mies on päässyt kokeilemaan viidessä ottelussa Buffalo Sabresin paidassa ilman pisteitä. Hän on Sabresin 7. kierroksen varaus kesältä 2012.
Viimeiset hieman yli kaksi kautta on sujunut 28-vuotiaalta pelurilta Euroopan kaukaloissa. Viime kaudella hän pelasi KHL:ssä Torpedo Nizhni Novgorodin riveissä 50 ottelua pistein 4+10=14. Sitä edellinen kausi sujui pisteiden valossa vahvasti Tshekin pääsarjassa, kun Rytiri Kladnon joukkueessa 52 otteluun syntyi tehot 18+25=43. Hän on pelannut myös Tanskan pääsarjassa 25 ottelua.
– Kyseessä on kokenut puolustaja, joka tulee tuomaan pakistoon leveyttä sekä joustavuutta. Austin on pelannut erilaisissa rooleissa ammattilaisurallaan ja saanut myös paljon vastuuta ylivoimalla. Hän on pelannut myös kaksi kautta Euroopassa, joten eurooppalainen pelitapa ja kaukalo ovat tulleet tutuksi, Tapparan urheilujohtaja Jukka Rautakorpi kommentoi seuran tiedotteessa uutta hankintaa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Törkytaklaus kävi kalliiksi: Liigan tähtihyökkääjä asetettiin pelikieltoon!
- The Athletic povaa Anton Lundellille tykkikautta: Lyö tauluun huipputehot – ”Kauden läpimurtopelaaja”
- Huh mikä esityö! Patrik Laine ja Columbuksen superlupaus namuttelivat upean osuman
- Kaksinkertainen Liiga-mestari siirtyy yllättävään osoitteeseen!
- Kärpät romahti jälleen Liigassa – Lauri Marjamäen työpaikka vaarassa?
- IS: Nämä sanat johtivat Tarmo Reunasen ulosajoon – Lukko teki rajun ratkaisun tähtipelaajansa suhteen
- MTV Urheilu: Mikko Manner ei havittele Leijonien päävalmentajan paikkaa – näin hän kommentoi Liigassa valmentamista
- Raimo Helminen sai huikean kunnianosoituksen Ruotsissa!
- Jonne Virtanen kuvaili C Morella ottelun kulkua: ”Semmoista synnytyksen jälkeistä seksiä”
- Suihkuun lentänyt Lukon Tarmo Reunanen katuu puheitaan: ”Olen erittäin pahoillani”
- Vau mikä ketju! Tässä ovat Mikko Rantasen uudet pelikaverit Coloradon ykkösvitjassa
- Kärpät romahti jälleen Liigassa – Lauri Marjamäen työpaikka vaarassa?
- Ilvekselle huikeita uutisia ennen illan Pelicans-ottelua!
- IS: Nämä sanat johtivat Tarmo Reunasen ulosajoon – Lukko teki rajun ratkaisun tähtipelaajansa suhteen
- Tarmo Reunanen lensi suihkuun rasistisesta käytöksestä – Lukolta heti jämäkkä ulostulo
- Suihkuun lentänyt Lukon Tarmo Reunanen katuu puheitaan: ”Olen erittäin pahoillani”
- Kaksinkertainen Liiga-mestari siirtyy yllättävään osoitteeseen!
- Venäläinen NHL-pelaaja asettui vastustamaan hyökkäyssotaa – kannustaa muita samaan
- Näkökulma: Vielä ei kannata innostua liiaksi – Kiekko-Espoo ja Jokerit eivät kuulu Liigaan
- Onko tässä Leijonien seuraava päävalmentaja? Näin Jussi Tapola kommentoi IS:lle