Menehtynyttä Matiss Kivlenieksiä muistetaan – toimittaja kertoi lämpimän muiston vainajan äidistä
Matiss Kivlenieksin kuolema järkytti jääkiekkoyhteisöä. Viallinen ilotulite osui latvialaismaalivahdin rintaan, mikä aiheutti epäonnisen menehtymisen.
Tällaisen tapahtuman myötä tuodaan usein ilmi vainajan hyvyyttä. MM-kisoissa töissä ollut toimittaja Gord Miller muistaa myös Kivlenieksin äitiä.
— Riian MM-kisoissa Kivlenieksin äiti toi leivoksia ja herkkuja joka päivä Latvian TV-toimitukselle, ja pyysi meitäkin maistiaisille, TSN:n toimittaja muistelee. Ajattelen häntä ja hänen sekä Matissin ystävien ja perheen sydänten särkymistä.
Riian kotikisoissa Kanadankin kaatanutta Kivlenieksiä muistellaan myös Latviassa. Hänen kotimaansa menetystä kuvailee muun muassa toimittaja Alvis Kalnins.
— Tämä maa todella suree hänen menetystään, Kalnins kertoo. Olin vähän aikaa sitten jalkapallopelissä ja jopa siellä minulta kysyttiin, mitä Kivlenieksille kävi. Jopa ihmiset jotka eivät ole lähellä kiekkoperhettä tiesivät kuka hän oli, ja ovat todella surullisia hänen menettämisestä.
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä