Tapparassa muhii kriisi? IS: Päävalmentaja ja tähtikaksikko riidoissa – ”Sinun aikasi täällä on ohi”
Kuva: Juha Tamminen
Liiga-kauteen valmistautuvan Tapparan riveissä on muhimassa pienimuotoinen kriisi.
Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola haluaa viedä kapteeninnatsat sekä kapteeni Jukka Peltolalta että varakapteeni Kristian Kuuselalta, väittää Ilta-Sanomat.
Tapola teki lehden tietojen mukaan kantansa selväksi jo kevään palavereissa. Ainakaan toistaiseksi ensi kauden kapteenistoa ei ole kuitenkaan päätetty.
Nyky-Tapparan seuraikoni Peltola, 33, toimi kirvesrintojen kapteenina kaudet 2014–18 ja sai odotetusti kipparin natsat takaisin palattuaan Liigaan vuosi sitten KHL:stä. Kirvesrintoihin vuonna 2013 siirtynyt Kuusela, 38, hoiti kapteenin tehtävää Peltolan KHL-kausien ajan ja on muutoin ollut varakapteeni.
Ilta-Sanomat kertoo tilanteen Tapolan ja tähtikaksikon välillä tulehtuneen viime kaudella, jolloin useat Tappara-pelaajat todistivat välikohtausta, jossa Tapola olisi todennut Kuuselalle, että “sinun aikasi on ohi”.
Tapolan motiivi kapteeniston uusimisille on tiettävästi halu nuorentaa Tapparan joukkuetta. Jo kirvesrintojen mestaruuskeväinä 2016 ja 2017 sisäpiirilähteet kertoiva päävalmentajan ja pelaajien heikoista väleistä.
Tapola itse kommentoi kohua IS:lle väittäen suhteiden Peltolaan ja Kuuselaan olevan ”erinomaiset”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Ennakkosuosikit pitivät pintansa – Kanada kaatoi Tshekin U20-trillerissä
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Nuorten Leijonien hyökkääjä sai valtavia onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Voittotili auki – Nuoret Leijonat nujersi Tanskan MM-avauksessa!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!