Päävalmentajana kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja – Kanada nimesi valmennustiiminsä olympialaisiin
Kuva: Getty Images
Kanada on nimennyt valmennustiiminsä tuleviin Pekingin olympialaisiin, jotka järjestetään helmikuussa 2022. Ryhmästä löytyy runsaasti osaamista ja kokemusta NHL:stä.
Joukkueen päävalmentajan vastuuta kantaa Jon Cooper, joka johdatti Tampa Bay Lightningin kahteen edelliseen Stanley Cupin voittoon. 53-vuotias Cooper on toiminut Tampan pääkäskyttäjänä viimeisen yhdeksän kauden ajan. Maajoukkueessa hän on esiintynyt aiemminkin, nimittäin hän oli Kanadan päävalmentajana vuoden 2017 MM-kisoissa, joissa joukkue sijoittui hopealle. Lisäksi mies oli mukana World Cupissa 2016 Pohjois-Amerikan nuorten joukkueen apuvalmentajana.
Cooperin apuvalmentajina toimivat myöskin NHL:ssä päävalmentajina toimivat henkilöt. He ovat Boston Bruinsin Bruce Cassidy, Vegas Golden Knightsin Peter DeBoer sekä New York Islandersin Barry Trotz.
53-vuotias DeBoer ja 59-vuotias Trotz ovat olleet Kanadan maajoukkueen mukana aiemminkin. Molemmilta löytyy kokemusta apuvalmentajana MM-kisoista neljän turnauksen verran. Kummaltakin löytyy palkintokaapista yksi maailmanmestaruus. 56-vuotias Cassidy ei puolestaan ole ennen valmentanut maajoukkueessa.
Beijing2022 coaching staff
Jon Cooper will lead Canada’s Men’s Olympic Team as head coach, working alongside assistants Bruce Cassidy, Peter DeBoer and Barry Trotz.
@BCHockey_Source | @HEOhockey | @OHFHockey | @hockeymanitoba
Jon Cooper will lead Canada’s Men’s Olympic Team as head coach, working alongside assistants Bruce Cassidy, Peter DeBoer and Barry Trotz.
@BCHockey_Source | @HEOhockey | @OHFHockey | @hockeymanitoba
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään