Alle 17-vuotiaiden maajoukkueen voitot Ruotsia vastaan nyt tasan – turnauksen voittaja ratkeaa tänään
Kuva: Ilari Isotalo
Lauri Merikiven luotsaama Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue on mukana Ruotsin Visbyssä pelattavassa Finnkampen-turnauksessa, jossa Suomi ja Ruotsi kohtaavat toisensa kolmen perättäisen ottelun merkeissä.
Tähän mennessä takana on kaksi pelattua ottelua. Torstaina Suomi avasi turnauksen 5-1-voitolla hurjan toisen erän ansiosta. Ruotsi meni avauserässä johtoon, mutta Suomi paukutti toiseen erään kaikki viisi maaliaan ja voitti ottelun. Maalintekijöinä olivat Jesse Kiiskinen, Onni Ruohomaa (2), Kasper Halttunen sekä Emil Kuusla.
Perjantaina pelatussa toisessa kamppailussa Ruotsi puolestaan vei voiton jatkoajalla lukemin 6-5. Suomi johti ottelua ensin 2-0, jonka jälkeen Ruotsi käänsi pelin lukemiin 2-4. Suomi nousi kuitenkin tasoihin 4-4. Molemmat osuivat päätöserässä kertaalleen ja jatkoajan lopulla Ruotsi ratkaisi ottelun nimiinsä. Suomen maalintekijöitä ottelussa olivat Tuomas Uronen, Ruohomaa, Juho Nyppeli, Jussi Kähkönen ja Kasper Halttunen.
Leijonien maalivahdeilla oli otteluissa kiireiset oltavat, sillä avauspelissä Emil Vinni kirjautti 42 torjuntaa ja toisessa matsissa Visa Vedenpäälle kertyi 32 torjuntaa.
Suomi ja Ruotsi kohtaavat vielä tänään lauantaina kello 18:00 Suomen aikaan alkavassa kolmannessa ottelussa. Tuo ottelu ratkaisee Finnkampenin voittajan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!