Naisten dramaattinen MM-finaali sai jatkoerässä uskomattoman lopun: ”Tiedostin kyllä tavallaan, että se oli maali”
Kuva: Getty Images
Calgaryssa emäntämaa Kanadan juhliin päättyneissä naisten MM-kisoissa todistettiin hämmentävää loppuratkaisua 3-2-numeroihin päättyneessä finaalissa, jossa USA:n viiden mestaruuden putki tuli tiensä päähän.
Ensiksi mainittu iski kiekon jatkoerässä naapurinsa verkkoon, mutta peli jatkui tovin. Järkyttävän tulisen pommin ampunut maalari Marie-Philip Poulin oli ikään kuin juhlivinaan, mutta suurin osa kaukalossa olleista jatkoi pelaamista.
Pikkumusta painui sisään ja ulos niin hirvittävällä voimalla, ettei tilanteessa vallinnut ihmetys toki ollut sinänsä yllättävää – vaikkakin oheiselta videolta näkee, että laukaus oli päivänselvä maali.
– Tiedostin kyllä tavallaan, että se oli maali. Mutta sitten summerin kuullessamme tunne oli hieno. Voitto-osuman tekeminen kotona Calgaryssä oli kiehtovaa, peräti kolme kultaista maalia urallaan MM- ja olympiakisoissa latonut Poulin sanoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
Hetki vedon jälkeen maalisummeri törähti ääneen merkiksi kesken jatkoerän – kiekko todellakin kävi verkossa. Siitä alkoivat Kanadan ensimmäiset MM-kultajuhlat sitten vuoden 2012 jatkoerän 3-2-voitolla. Yhdysvallat oli vienyt sittemmin mestaruuden peräti viidesti putkeen.
Finaali oli aikamoinen draama, sillä USA johti ensimmäisellä tauolla 2-0.
– Ihan rehellisesti sanottuna olimme tyytyväisiä tullessamme koppiin ensimmäiselle tauolle. Ei siinä tietysti halua tappiolla olla, mutta pelasimme siten, kuten tarkoitus olikin. Olimme rauhallisia ja uskoimme tähän, finaalissa messevät tehot 1+2 latonut Brianne Jenner kertoi.
Naisten seuraava arvokisaturnaus pelataan ensi helmikuussa, kun vuorossa ovat Pekingin olympiakisat.
LUE MYÖS:
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi

- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa