Suoraa ja rehtiä – Semir Ben-Amor palasi kohua aiheuttaneeseen Ville Peltosen rusikoimiseen WICKED GAME -podcastissa
Kuva: Juha Tamminen
Jokerien ja HIFK:n välienselvittelyt herättivät aikoinaan kovia tunteita niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa. Peleistä eniten pinnalle ovat jääneet syyskuussa 2012 pelatut European Trophyn tuplamatsit, joiden tapahtumat puhuttavat ikiajat.
Yhdeksän vuotta sitten ET:n ensimmäisessä kohtaamisessa Jokerien Jarkko Ruutu tööttäsi HIFK:n Iiro Pakarisen hajalle. Seuraavassa matsissa oli luvassa tappeluita, ja ex-kiekkoilija Jere Karalahden vetämässä WICKED GAME -podcastissa äskettäin vieraana ollut Semir Ben-Amor myönsi tietävänsä tämän.
Huhuiltiin, että kahakat olivat sovittu ennalta, mutta se ei pitänyt paikkaansa.
Seuraavassa kohtaamisessa HIFK:n kovaotteinen Ilari Melart iski taklaaja Ruudun kimppuun, mutta tämä ei vastannut huutoon. Sen jälkeen tapahtumasarja sai ylilyönnin, kun Ben-Amor tuli askiin, taklasi HIFK-tähti Ville Peltosta ja alkoi moukaroimaan tätä rumasti.
– Pohdittiin, että miten asiassa edetään. Todettiin siinä hetkessä, että lohikäärmeeltä katkaistaan pää. Me otetaan suoraan isoin henkilö ja ilmoitetaan, että tapaus on tässä, Ben-Amor kertoi.
– Ei me sieltä (Siim) Liivikiä lähdetä hakemaan. Ei siitä ole mitään iloa. Minä olin se, joka sen teon teki. Näin siinä sattui käymään, ei siinä sen ihmeempää. P*skanmarjat siinä suunnitelmallisuutta ollut.
Ben-Amor sai rapaa niskaan, ja lisäksi hänelle lätkäistiin pahoinpitelysyyte. Peltonen puolestaan oli pelikunnossa liiga-avauksessa – vaikka puhuttiin jopa uran lopusta.
– Oli se kova paikka. Ihminen tässä olen, enkä halua kenellekään aivovammaa. Olin mediatietojen varassa ja oletin, että sille oikeasti sattui jotain. Totta hemmetissä siinä on p*ska fiilis. Olen tehnyt jotain sellaista, mikä ei todellakaan ole ookoo.
Ben-Amor sai käsiinsä asianosaisena lääkärin lausunnon syytteen takia. Sen jälkeen ex-pelaajalla on ollut kuulemma täysin puhdas omatunto.
– Onneksi Ville pääsi pelaamaan.
Keskustelussa kävi selväksi, että Jokerien hyökkääjälle yritettiin saada mahdollisimman pitkä pelikielto panttaamalla faktoja Peltosen terveydentilasta.
Voit katsoa asiallisen ja suoraselkäisen keskustelun kokonaisuudessaan tästä.
https://www.youtube.com/watch?time_continue=1064&v=U3-dzUUDSLw&feature=emb_title
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- Ilves tiputti melkoisen yllätyksen – nimimies tekee paluun!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit