Suomalaisluotsi päässyt valmentamaan yhtä maailman parhaista pelaajista – olympiapaikka jäi tähden kanssa haaveeksi
Slovenian Jääkiekkoliitosta maan miesten apuvalmentaja Kari Savolaisen yhteystietoja udeltaessa tulee heti mieleen tunne, että maan kiekkoyhteisössä vallitsee avoin ja yhteen hiileen puhaltamisen meininki.
Numero tulee sähköpostitse muutaman minuutin päästä, ja pian koittavasta puhelinhaastattelusta välittyy edelleen sama fiilis suomalaisluotsin kanssa juteltaessa.
– Joo, olen mieltynyt tähän itsekin. Olin ensimmäisen kerran heidän kanssa tekemisissä vuonna 1997, ja siitä lähtien olen tykästynyt tähän. Piirit ovat pienet, samat ihmiset pyörivät tässä. Heidän kanssa on tullut ystävystyttyä, Savolainen kehuu.
Sotshissa vuonna 2014 ja Pyeongchangissa neljää talvea myöhemmin olympialaisten lopputurnauksessa taistellut Slovenia ei Oslon taannoisesta karsintaturnauksesta selvittänyt tietään ensi talven Pekingin kisoihin.
– Varmaan ollaan nyt oikeassa paikassa. Norja ja Tanska ovat meitä edellä, Jyväskylässä asuva 66-vuotias mänttäläissyntyinen arvioi viitaten viime viikonlopun vastustajiin.
– Meidän taso mitattiin, eikä yksinkertaisesti ihan pärjätty, Savolainen myöntää niukoista tappioista.
Sitten hän täsmentää, että Sotshissa miehen virka oli neuvonantaja ja Pyeongchangissa päävalmentaja.
– En oikein tiedä, mikä titteli nyt on? Ehkä neuvonantaja. Rosterissa joo olen apuvalmentajan nimikkeellä. Se takaa pääsyn kaikkiin paikkoihin. Aitioissa en ole pelin aikana, vaan teen katsomossa pelianalyysiä. Erätauolla käyn sitten antamassa näkemyksiä.
Oslon karsintaturnauksen pelitapa oli armoton, sillä neljästä joukkueesta vain voittaja jatkoi matkaansa Kiinaan. Slovenian, Norjan ja Tanskan lisäksi paikkaa auringosta haki Etelä-Korea. Sen Savolaisen ja Matjaz Kopitarin luotsaama nippu kaatoi 4-1 sinänsä merkityksettömässä päätösottelussa sunnuntaina.
Sotshissa sensaatiomaisesti puolivälieriin edennyt ja Pyeongchangissa yhtä sensaatiomaisesti USA:n ja Slovakian kaatanut Slovenia lähti nyt Oslon finaalikarsintaturnaukseen… No, sanotaan vaikka, että suhteellisen haastavista lähtökohdista.
– Alla ei ollut yhtää treenipeliä, ei ollut mahdollisuutta pelata. Se maksoi veroa ensimmäisessä Tanska-pelissä.
– Norjassa oli entuudestaan 4-5 kaveria, joilla ei ole seurajoukkuepaikkaa. He harjottelivat Matjaz Kopitarin kanssa, muut tulivat ympäri maailmaa ja seuroistaan. Ja minä tulin Suomesta suoraan.
– Alla ei ollut yhtää treenipeliä, ei ollut mahdollisuutta pelata. Se maksoi veroa ensimmäisessä Tanska-pelissä.
– Pyeongchangin USA-voitto oli minun päävalmentajauran huippuhetki, Savolainen iloitsee palaten menneeseen.
Minkälainen pelaaja on maailman ykköstähtiin kuuluva Los Angeles Kingsin Anze Kopitar? Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan täältä.
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!