Tämä on syytä unohtaa nopeasti – Ässillä ja sen uudella ulkomaalaisvahdilla painajaismainen lauantai
Kuva: Juha Tamminen
Ässät ja sen uusi venäläisvahti Konstantin Volkov kokivat liigalauantaissa totaalisen nöyryytyksen. Kärpät haki Porista murskaavan 7-1-voiton, ja Murmanskista kotoisin oleva torjuja otettiin vaihtoon taas – toisen kerran, toisessa pelissään.
Maalivahdin torjuntaprosentti näyttää kahden pelatun jämäottelun jälkeen lukemia 64,29.
– Karmea alku – ensimmäinen erä oli sitä tuloksen puolesta toinen erä jatkumona. Alivoima oli luokatonta, taululla todella rumat numerot. Oli kyllä heikko suoritus, päävalmentaja Ari-Pekka Selin sanoi Liigan nettisivuilla.
– Monella purkautui kuorma. Eivät paukut oikein riittäneet.
Vuonna 1997 syntyneen vahdin pitäisi olla Liigaan kaiken järjen mukaan ihan kelpotekijä. Hän tuli Poriin Venäjän VHL-liigasta, jossa pikkumustat ovat tarttuneet parilla edellisellä runkosarjakaudella päälle 90 prosentin tarkkuudella.
Ässät jatkaa taivaltaan ensi viikolla Jukurien vieraana Mikkelissä.
– Nuollaan haavat ja katsotaan totuutta silmiin. Kokoonnumme maanantaina, rupeamme rakentamaan tätä kokoonpanon puolesta. Ehkä hyvä meille, että ensi viikolla on kaksi ottelua.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisaennätys uusiksi! Sveitsin supertähti teki hurjan tempun
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Latvia jysäytti sensaation!
- ”MM-turnaus on katastrofi” – Ruotsin ja Suomen asiantuntijoilta lyttäys kisoille
- Brittivahdilla hurjan hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa jouduttiin erikoistoimenpiteisiin
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Konsta Helenius täpinöissään uusista ketjukavereistaan
- Antti Pennanen tiputti huojentavan uutisen!
- Nyt alkoi olut virtaamaan – Leijonien yllättävä maalitykki avasi hanat!
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Latvian – tv-lähetykset ja selostaja