NHL:ssä joukkueestaan lähteneen suomalaisen käytöksestä levisi paikallislehdessä erikoisia väitteitä – ”Kuolemanloukku”

Winnipeg Jetsistä lähteneestä Haapaveden kasvatti Sami Nikusta levisi Winnipeg Sun -lehdessä taannoon erikoisia väitteitä. Niiden mukaan nuorten vuoden 2017 maailmanmestarin käytös oli treeneissä enemmän ja vähemmän kyseenalaista muiden silmistä tarkasteltunta.
– Kesän 2020 harjoitusleirillä pelaajalla oli saumat jättää menneet taakse, mutta hän oli yleensä ensimmäinen jäältä treeneissä poistunut kaveri, aviisi aloitti.
– Kokoonpanoon yrittävälle kaverille sellainen käyttäytyminen on kuolemanloukku noin valmennuksen ja joukkuekaverien näkökulmasta tarkasteltuna.
Sen verran Nikun käytöksestä kirjoittanut lehti antoi armoa, että aukeamattomat solmut saattoivat olla pelaajan lisäksi yhtä lailla myös seuran vikaa. Jetsissä oli pakin vuosina 2017-21 sellaisia kollegoita, jotka eivät rehellisesti sanottuna olleet mitään ihan ihmeellisiä seppiä taalaliigaan.
Pitkästä takatukastaan tuttu puolustaja luuti taalaliigassa korkeimmillaan vain 30 ottelua per runkosarja. Ne tulivat tilille Jetsissä sesongilla 2018-19. Kaikkiaan hän pelasi taalaliigassa neljän kauden aikana vain 54 ottelua pistein 2+8=10.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen