Väärässä sarjassa? Viime kaudet Liigaa tahkonneelta hyökkääjältä viiden pisteen iltapuhde Mestiksessä

Mestiksessä nähtiin torstai-iltana ottelu KOOVEEn ja Kiekko-Vantaan välillä. KOOVEE nappasi ottelusta kotivoiton lukemin 6-3. Matsin ykköshahmona hääri Liigan toistaiseksi taakseen jättänyt ja täksi kaudeksi KOOVEEn riveihin siirtynyt Juho Liuksiala.
25-vuotias hyökkääjä mätti ottelussa hattutempun ja vietti yhteensä peräti viiden (3+2) tehopisteen iltaa. Kun kauden kahdessa ensimmäisessä kamppailussa tilille kilahti yksi syöttöpinna, Liuksiala johtaa Mestiksen pistepörssiä nyt tehoilla 3+3 kolmen matsin jälkeen.
Liuksiala on pelannut tänä syksynä joukkueen riveissä myös Suomen Cupin otteluita, joissa on syntynyt kolmen ottelun jälkeen jo pisteet 5+1.
Viime kausi oli Liuksialalle vaikea Liigassa. Hän edusti Sportia 34 ottelun verran ja teki ainoastaan pisteet 4+3. Hän on pelannut urallaan myös Ilveksessä. Pelattuja Liiga-otteluita on tilillä 230 kappaletta.
Näet Liuksialan kaikki ottelun maalit alta.
#Mestis #SuomenViihdyttävintäLätkää @tampereenkoovee @jiisaazi47
#Mestis #SuomenViihdyttävintäLätkää @tampereenkoovee @jiisaazi47
Kaikki Mestis-matsit: cmore.fi
#SuomenViihdyttävintäLätkää @tampereenkoovee
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi