Maali jäi laihaksi lohduksi: Mikko Rantaselle ja toiselle supertähdelle totaalinen syväkyykky – ”Tänään he eivät olleet niin iskussa”
Colorado Avalanchen keskiviikkoyöstä ei jäänyt jälkipolville minkäänlaista kerrottavaa. Washington Capitals tuhosi Avsin 6-3, ja eniten pulassa Coloradolta olivat tällä erää joukkueen ykköshyökkääjät Mikko Rantanen ja Nathan MacKinnon.
Suomalainen iski maalin ja kauden avausmatsinsa pelannut kanukki yhden syöttöpinnan, mutta tähtien ilta oli muuten järkyttävä. Kummankin tehotilastoon merkattiin nimittäin puistattava lukema -5.
– Meidän on oltava paljon parempia. Tiedän, että me kaikki voimme olla parempia. En usko, että tässä on sen enempää sanottavaa, Rantanen oli puhunut Denver Postin mukaan.
Capsin kuudesta maalista viisi syntyi tasakentällisin, viimeisen se niittasi tyhjään rysään Rantasen saldo kolmessa pelissä on nyt 1+2, MacKinnonille matsi oli kauden ensimmäinen.
– Olen innoissani nähdessäni MacKinnonin mukana, Rantanen iloitsi.
Näiden herrojen kanssa ykkösketjussa hyökkäsi Andre Burakovsky. Gabriel Landeskog on sivussa pelikiellon takia.
– Luotamme meidän ykkösketjuun kyllä. Silloin, kun he ovat todella hyviä, me voitamme. Kun he ovat hyviä ja muut ovat hyviä, me voitamme, päävalmentaja Jared Bednar pyöritteli viitaten normaaliin ykkösketjuun Landeskog-MacKinnon-Rantanen.
– Tänään he eivät olleet niin iskussa. On matseja, jolloin he eivät välttämättä ole iskussa, mutta en ole paniikissa.
Colorado on voittanut kolmesta pelistään vasta yhden. Se jatkaa otteluitaan torstaiyönä Florida Panthersia vastaan.
Mainittakoon, että maalin suomalainen iski ylivoimalla. Se oli hänelle uran 50:s, ja Rantanen nousi joukkueen kaikkien aikojen ylivoimamaalipörssissä kymmenenneksi ohi Owen Nolanin.
LUE KESKIVIIKKOAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Ruotsissa miljoonan rahankeräyskampanja suomalaistähden rekrytoimiseksi
- HPK:sta potkittu Maso Lehtonen löysi töitä
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija Janne Puhakka, 29, menehtyi henkirikoksen uhrina Espoossa
- Ura jatkuu! Tässä on Jori Lehterän ensi kauden osoite
- NHL-seura viskasi suomalaisvahdin siirtolistalle
- Yli 800 Liiga-ottelun konkari palaa Suomeen: ”Todellinen joukkuepelaaja”
- Nimet paperissa – sveitsiläisseura kiinnitti suomalaisen pistelingon
- Kärppien viime kauden kanadalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Vahva alkukausi palkittiin: Tappara-hyökkääjälle jatkosopimus
- Jesse Puljujärvelle tehtiin tyly temppu NHL:ssä – nyt puhuu päävalmentaja
- Jesse Puljujärvelle tehtiin tyly temppu NHL:ssä – nyt puhuu päävalmentaja
- Kärpät-tähdeltä raju avautuminen tuomareista Kalevalle: ”En tiedä, mitä tuomareilla on meitä vastaan”
- Julius Junttilan loppukauden joukkue selvisi!
- Maajoukkuehyökkääjän Liiga-sopimus revittiin – tässä miehen uusi osoite!
- Loukkaantuneen Aleksander Barkovin terveydentilasta tipahti iso paljastus
- Yli 800 Liiga-ottelun konkari palaa Suomeen: ”Todellinen joukkuepelaaja”
- Nimet paperissa – sveitsiläisseura kiinnitti suomalaisen pistelingon
- Jokereiden faneilta savupommi Mestis-matsissa – näin seurajohto kommentoi tapausta
- Jokerifanit laukaisivat savupommin Turussa – ottelu keskeytetty
- Kärppien viime kauden kanadalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen