KalPa-hyökkääjä taituroi neljä erilaista rankkarimaalia yhteen matsiin – kuittasi viileästi: ”Yleisö tykkää enemmän”
Kuva: Juha Tamminen
KalPa kaatoi perjantai-iltana kotonaan voittomaalikilpailun jälkeen Helsingin IFK:n loppulukemin 4-3. Ottelun suurin sankari oli kuopiolaisten paras pistemies Miikka Pitkänen.
25-vuotias hyökkääjä pääsi ampumaan ottelussa kaikkiaan neljä rangaistuslaukausta. Joka kerralla hän pisti kiekon rysään, ja vieläpä erilaisilla kikoilla. Yhden rankkarin hän pääsi laukomaan varsinaisella peliajalla avauserässä, kun taas voittomaalikilpailussa hän laukoi kolme kertaa kolmesta yrityksestä kiekon häkkiin, minkä myötä lisäpiste ottelusta jäi Kuopioon.
– Nyt meni aika selkäytimestä nuo rankkarit, katoin vaan missä on tilaa. Odotin vähän veskarilta ekaa liikettä ja se nyt onnistui tällä kertaa, Pitkänen kertasi huippuiltaansa C Morelle ottelun jälkeisessä haastattelussa.
Pitkänen nousi voittomaalikilpailussa kohti maalia vasemmalta ja oikealta, ja viimeisteli kämmeneltä sekä rystyltä. Hän harhautteli näppärästi ja välillä myös laukoi vastustamattomasti kiekon verkkoon. Hän kuittasi haastattelussa viileästi monipuoliset suorituksensa:
– Joo, oli vähä erilaista, niin yleisö ehkä tykkää enemmän.
Kuopiossa olikin paikalla alkukauden ennätysyleisö, 3 536 katsojaa, jolle tarjoiltiin viihdettä koko rahan edestä.
– Oli kyllä tosi hieno pelata. Perjantai-illan huumaa parhaimmillaan, Pitkänen fiilisteli lopuksi.
Pitkäsen alkukausi on ollut loistava. Hän on parhaillaan koko Liigan pistepörssissä toisena, kun 18 otteluun ovat syntyneet tehopisteet 7+9=16.
Näet Pitkäsen kaikki neljä rankkarimaalia alta tai täältä.
𝐓𝐎𝐈𝐕𝐀𝐋𝐀𝐍 𝐃𝐀𝐓𝐒𝐉𝐔𝐊𝐈𝐍 𝐑𝐀𝐍𝐊𝐊𝐀𝐑𝐈𝐊𝐋𝐈𝐍𝐈𝐊𝐊𝐀 
Neljä yritystä, neljä upeaa maalia.
Must watch.
Liiga-videot: mtvuutiset.fi/liiga I @CMoreSportFi
#KalPa #Liiga #Kuopio
Neljä yritystä, neljä upeaa maalia.
Must watch.
Liiga-videot: mtvuutiset.fi/liiga I @CMoreSportFi
#KalPa #Liiga #Kuopio
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”MM-turnaus on katastrofi” – Ruotsin ja Suomen asiantuntijoilta lyttäys kisoille
- Brittivahdilla hurjan hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa jouduttiin erikoistoimenpiteisiin
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Konsta Helenius täpinöissään uusista ketjukavereistaan
- Antti Pennanen tiputti huojentavan uutisen!
- Nyt alkoi olut virtaamaan – Leijonien yllättävä maalitykki avasi hanat!
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Sami Kapanen laukoi suorat sanat Ville Heinolasta: ”Lupa odottaa enemmän”
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Suomalaista tehopakkia huhuttiin Liigaan – ensi kauden osoite selvisi nyt
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen